Elokuussa myllerrettiin Roolipelaajien Suomi -ryhmässä siitä, millainen ilmapiiri keskusteluissa on ja voiko asialle tehdä jotakin. Ongelman koettiin sukupuolittuvan vahvasti. Blogeissa kirjoitettiin laajalti eri harrastuspelaamisen alueista ja löytyihän sieltä pelivalmis skenaariokin.
Posts tagged as “roolipelit”
TIEDOTE
Reija Karvonen on koonnut Suomen roolipeliseuran tilaamana opinnäytetyönä aloittelijoille suunnatun kansion, jonka tuella roolipeliharrastuksen voi aloittaa vaikka kokonaan aloittelijaporukalla.
Roolipelikansio sopii sekä yksittäisille pelinjohtajille ja pelaajille, että avuksi vaikkapa kerhotoimintaan tai ryhmille. Se pitää sisällään ohjeita ja neuvoja sudenkuoppien välttämiseksi, vinkkejä omien pelien suunnitteluun sekä muutaman ohjeistetun ja yksinkertaistetun valmiin pöytäroolipeliskenaarion kokeiltavaksi. Mukana on myös jonkin verran roolipelisanastoa ja listausta aloittelijaystävällisistä pöytäroolipeleistä.
Roolipelikansion kokoamiseen on käytetty apuna ajankohtaista lähdekirjallisuutta, useiden pelinjohtajien haastatteluja ja tekijän omaa kokemusta roolipeliharrastuksen parissa. Teoksen tarkoitus on helpottaa harrastuksen aloittamista ja esitellä sitä mahdollisimman monipuolisesti ja selkeästi. Kyseessä on varsin naseva paketti jokaiselle pöytäroolipeleistä kiinnostuneelle!
Roolipelikansio löytyy tästä linkistä (PDF).
Juhlavuoden kunniaksi (ks. lisätietoa projektista) Roolipelitiedotuksessa julkaistaan kuukausittain roolipeliskenaario tai minipeli. Elokuun teoksena on Ria Böökin tekemä sisaruussuhteita ja perinnönjakoa käsittelevä liveroolipeli Perintö (lataa PDF tästä). Suurkiitokset Rialle!
TIEDOTE 20.8.2019
Pitäisikö taiattomille ihmisille paljastaa velhomaailman olemassaolo? Vai tulisiko velhojen hallita muita ihmisiä salassa? Näitä kysymyksiä pohtivat lapset ja nuoret Velhokoulu-larpissa lauantaina 30.8. ja sunnuntaina 1.9. Helsingin Tapanilassa.

Velhokoulut ovat viisituntisia larppeja lapsille ja nuorille Helsingin Tapanilan Kylätilalla, entisessä puukoulussa. Nuoret osallistujat eläytyvät suomalaisen Sarviotson koulun taikavoimaisiin oppilaisiin ja opiskelevat parannusta, ennustamista, yrttejä, riimuja ja loitsurunoja. Yksi tapahtuma kestää noin viisi tuntia ja siihen mahtuu viitisenkymmentä larppaajaa. Lisäksi mukana on aikuisia opettajina, kummituksina, taikaolentoina, velhopoliiseina eli kyöpeleinä ja taiattomina martoina.
Tarinallisena tai filosofisena aiheena on kysymys taikamaailman ja martojen todellisuuden suhteesta. Larppisarjan alussa Patakuningatar-niminen noita esitettiin pahana, koska hän haluaa kertoa totuuden taikamaailmasta marroille. Nyt nuoret osallistujat ovat alkaneet pohtia, onko salailu sittenkään oikein, ja ovatko taiattomat automaattisesti huonompia kuin taikovat. Lauantain larpissa koululaiset joutuvat valitsemaan puolensa.
Larppeja on järjestetty noin vuoden verran joka toinen kuukausi, ja suuren suosion vuoksi niitä pidetään aina kaksi kerrallaan – yksi lauantaina ja toinen sunnuntaina. Nyt ovet aukeavat ensimmäistä kertaa myös medialle.
Larppi tapahtuu lauantaina 31.8. klo 10:30-16:00. Toimittajat ja kuvaajat voivat halutessaan olla paikalla koko larpin ajan tai tulla vain esimerkiksi yhden oppitunnin ja välitunnin ajaksi. Larppia ennen ja sen jälkeen on mahdollista haastatella lapsiosallistujia ja larpin aikuisia toteuttajia. Aikuishaastatteluita voidaan mahdollistaa myös larpin aikana. Mediaa pyydetään ilmoittamaan tulostaan viimeistään tiistaina 27.8.
Heinäkuussa järjestetyssä roolipelaajien Ropecon-tapahtumassa Velhokouluja toteuttavalle Roolipeliyhdistys Avatar ry:lle myönnettiin palkinto Vuoden peliteosta tunnustuksena työstä peliharrastuksen elinvoimaisuuden ja jatkuvuuden puolesta. Raati piti erityisen tärkeänä sitä, että yhdistys tuottaa matalan kynnyksen toimintaa ja inklusiivisempaa sisältöä juuri lapsille ja uusille nuorille harrastajille.
Kokosin tähän muutamia uutissähkeitä erinäisistä kotimaista roolipelikenttää koskevista ajankohtaisista aiheista. Tarjonta kattaa ilmaisjakelussa olevan roolipelin, larppikerhon, uuden keskusteluryhmän, loppuvuoden roolipelitapahtumat ja turvallisuuskyselyn.
