Press "Enter" to skip to content

Posts tagged as “lautapelit”

Skenessä puhutaan: lokakuu 2019

Lokakuussa Facebook-keskusteluja käytiin vähän, mutta blogien puolella väki oli sitäkin aktiivisempaa. Aiheet kattoivat kaikenlaiset harrastuspelaamisen muodot.

Roolipelitapahtuma Tampereella: Tracon Hitpoint

Tracon Hitpoint on Tampereella 23.-24. marraskuuta järjestettävä roolipelitapahtuma. Kyseessä on sisartapahtuma Traconille, jossa on kyllä ollut alusta saakka myös roolipeliohjelmaa, mutta jonka pääpaino on selvästi animeharrastuksessa. Tämä epäsuhta sai aktiivit järjestämään ensimmäisen Tracon Hitpoint -tapahtuman vuonna 2015 (ks. blogaus Hitpoint-tapahtuman historiasta) ja sen jälkeen tapahtumaa on järjestetty joka toinen vuosi. Tämän vuoden Hitpoint on siten kolmas laatuaan.

Palkittuja pelejä 2019

Kesä on paitsi kansainvälisten pelitapahtumien myös pelipalkintojen jakamisen aikaa. Palkinnot ovat yksi tapa osoittaa skenen sisäistä arvostusta eri peleille, joten palkinnonsaajat heijastelevat osaltaan skenen nykytilaa. Poimin esittelyyn kahdeksan eniten palkintoja kahminutta rooli- ja lautapeliä.

Syystalven 2019 roolipelitapahtumat

Kotimaiset roolipelitapahtumat ovat vapaaehtoistyön varassa, joten vaikka eri tapahtumien ohjelmahauista on tiedotettu jo aiemminkin, niin vielä kuulemma on tilaa aktiivisille ohjelmanjärjestäjille. Mukana on myös pari tapahtumaa, joista ei ollut aiemmin puhetta.

Tapahtumat on esitelty aikajärjestyksessä, vaikka ohjelmahaut saattavatkin sulkeutua eri aikaan. Jos jokin tapahtuma siis kiinnostaa, kannattaa ilmoittautua aikailematta.

Skenessä puhutaan: heinäkuu 2019

Heinäkuun aiheita olivat Ropecon, sääntöjärjestelmät ja niiden käyttäminen sekä Odysseus-larppi.