Kotimainen roolipeliskene elää ja voi hyvin, mikä näkyy siitä, että minun pitää jälleen kerran päivittää Roolipelitiedotuksen verkkosivuja (edellisen kerran kesäkuussa).
Posts tagged as “Astraterra”
En ole ehtinyt päivättämään blogia ihan joka välissä, joten koostan seuraavaan muutamia viime aikojen pienempiä skeneuutisia. Tarjolla on asiaa Acirema Dungeons ja Astraterra -roolipeleistä, Ropeconin coniteahausta sekä syyskuun 13. päivä päättyvästä hirviösuunnittelukilpailusta.
Ropecon on tältä vuodelta selän takana, joten netissä alkaa olla tarjolla jo runsaasti erilaisia raportteja ja muita tuloksia tapahtumasta. Ohessa on koottu niitä yhteen aiheesta kiinnostuneiden luettavaksi. Ropeconhan tapaa olla niin iso tapahtuma, että kokonaiskuvan saamiseksi on pakkokin lukea muiden kokemuksia, vaikka olisi ollutkin paikalla.
Ropeconin ohjelma on julkaistu ja edellisvuosien tapaan tehtävää ja nähtävää on pilvin pimein. Siksi Roolipelitiedotus listaa tänäkin kesänä omat suosituksensa.
Koska kaikki tietävät, että pelaaminen on roolipeliharrastuksen paras osa, päätin listata myös Ropeconissa järjestettävistä pöytäroolipeleistä kaikki suomalaisiin peleihin perustuvat pelautukset.
Miska Fredmanin kesällä ilmestyvä roolipeli Astraterra hakee nyt vauhtia tuotantokustannusten kattamiseen ennakkotilausten avulla. Kyseessä on sadunomainen scifi-roolipeli, jota on markkinoitu erityisesti aloittelijaystävällisenä ja koko perheelle sopivana.
Ennakkotilaaja saa pelin noin kolmanneksen myyntihintaa halvemmalla. Lisäksi jos ennakkotilauksia kertyy tarpeeksi, pelin tuotantoarvot nousevat kovakantisuuden ja nelivärikuvituksen voimin.
Lisätietoja: Astraterran joukkorahoitussivu Indiegogossa ja pelin oma virallinen kotisivu (erityisesti tämä infosivu on tiedonhakijoille hyödyllinen)