James Raggi, Suomen amerikkalaisin roolipelisuunnittelija, julkaisee tässä tulevalla viikolla seuraavan uuden tuotteensa, seikkailun nimeltään Grinding Gear. Kyseessä on pieni 1-2 session seikkailu vanhan koulun D&D:lle. Ydinaihelma luolastoseikkailussa on vanhan, katkeroituneen publikaanin ja hänen kieroutuneen suojeluspyhimyksensä luoman kuolettavan hautaholvin tonkiminen. Pelaajilta vaaditaan tässä tarkkaavaisuutta, riskinhallintakykyä ja yleistä pelisilmää.
Roolipelitiedotus
Folkloristi Merja Leppälahti on tutkinut roolipelikulttuuria pro gradu- ja lisensiaatintyössään. Nyt hän on julkaissut Nuorisotutkimusverkoston kautta satasivuisen kirjan Roolipelaaminen: Eläytymistä ja fantasiaharrastusverkostoja (Nuorisotutkimusseura, Julkaisuja 93, 2009).
Tapaan kirjoittaa kerran, pari vuodessa uutiskirjeen Arkkikiven asiakkaille – oleellisesti milloin vain meillä on jotakin raportoitavaa kiinnostuneille. Listallani on suunnilleen satakunta nimeä, jotka olemme keränneet lähinnä tilausten yhteydessä niiltä asiakkailta, jotka ovat halunneet listalle. Tällaisen kirjeen lähetin juuri äskettäin:
Ropeconin pääjärjestäjät ovat selvillä. Lisäksi Ropecon-organisaatio pyytää ehdotuksia kunniavieraiksi. Oman ideani kävinkin jo heittämässä kehiin, saa panna paremmaksi jos pystyy.
Alustava työ on tehty: olen listannut reilut parikymmentä suomalaista roolipeliblogia tänne. Blogosfäärissä on olennaisesti kyse verkottoitumisesta, joten sieltä vain etsiskelemään itseä kiinnostavia kirjoittajia. Kun niitä löytyy, niin pistäkää vain kommenttiruudut laulamaan ja jatkakaa toisten innoittamina näkemystenne esittelyä omissa blogimerkinnöissänne.
Lista ei varmastikaan ole kattava. Jos (ja kun) tiedät jonkun kotimaisen roolipelaajan kirjoittaman blogin, ilmoittelepa siitä tähän viestiin kommentilla. Lisäilen niitä sitten tuonne. Samalla tavalla tämä on hyvä paikka korjata mahdollisia virheitäni blogien lyhyissä kuvauksissa.
Johanneksen kanssa keskustellessamme blogin luonteesta mieleeni juolahti blogi-agregaatio, eli suomalaisten roolipeliblogien RSS-syötteiden kokoaminen yhteen ja lisääminen tänne sivupalkkiin. Siitä olisi kätevää sitten katsastaa, että mitä suomalaisessa blogosfäärissä sanotaan, vaikka ei ylläpitäisikään henkilökohtaista rss-kirjastoa.