Ville Takanen ilmoitti joulukuun lopulla, että Pelilauta-foorumi tullaan ajamaan alas helmikuussa 2017. Pelilauta on ollut 2010-luvulla kotimaisen roolipelikulttuurin tärkein julkinen keskustelufoorumi. Toki Facebookin ryhmissä on ollut enemmän osallistujia ja vilkkaampaa keskustelua, mutta ne ovat suljettuja ja yksityisiä piirejä.
Posts published in “Foorumit”
Foorumien teknisiä ongelmia, poikkeuksellisen mielenkiintoisia keskusteluja ja muita arjesta poikkeavia tapahtumia varten.
Kokosin tuossa muutaman uutisen kotimaan harrastuskentiltä ja ulkomaan skenestä. Mainitsin oheisessa jutussa myös tämän Roolipelitiedotus-sivuston päivitykset, jos joku lukija ei ole vielä niitä huomannut.
Käyn tässä blogauksessa läpi uusien kotimaisten roolipelien arvioita, muistutan muutamista tulevista pelitapahtumista ja nostan esille joitakin kiinnostavia roolipelaamiseen liittyviä blogauksia.
Dungeons & Dragons -roolipelin vanhoista versioista kiinnostuneet kotimaiset roolipeliharrastajat perustivat viime vuoden lopulla asialle pyhitetyn google-ryhmän nimeltä Siniset luolat ja valkoiset lohikäärmeet (tai Sinivalkoiset lohikäärmeet, yhteisöllä taitaa olla nimenmuutos menossa).
Nyt skeneaktiivi Jukka Sorsa on laittanut pystyyn Roolipelaajat -google-ryhmän, joka on tarkoitettu kaikille suomalaisille roolipelaajille. Ehkei tästäkään tule kotimaisen roolipeliskenen ydin, mutta on hyvä että roolipelaamisella on vankka jalansija myös Googlen tarjoaman sosiaalisen median puolella. Liittykäähän kaikki joukolla, jotta pysytte kuulolla ja voitte vaikuttaa kotimaisen roolipeliskenen liikkeisiin!
Pelilauta-foorumilta löytyy viestiketju, jossa kisataan siitä, kuka kirjoitti parhaimman Caldwellin linnoitus -skenaarion karttaan perustuvan uuden skenaarion. Kilpailuehdokkaita on kuusi (löytyvät tuon mainitun foorumiviestin kautta) ja ne edustavat kukin varsin erilaista skenaariosuunnittelua. Siitä vain katsastamaan, että millaista on kotimainen OSR-D&D -materiaali ja kannustamaan omaa suosikkiaan kohti voittoa!