Press "Enter" to skip to content

Skenessä puhutaan: tammikuu 2017

Ville Takanen ilmoitti joulukuun lopulla, että Pelilauta-foorumi tullaan ajamaan alas helmikuussa 2017. Pelilauta on ollut 2010-luvulla kotimaisen roolipelikulttuurin tärkein julkinen keskustelufoorumi. Toki Facebookin ryhmissä on ollut enemmän osallistujia ja vilkkaampaa keskustelua, mutta ne ovat suljettuja ja yksityisiä piirejä.

Keskustelun merkityksestä roolipeliskenelle

Perinteinen pöytäroolipelaaminen tapahtuu usein sääntökirjojen avulla. Pelaajilla on siis käytössään teksti, jonka pohjalta he peliään rakentavat. Käytännössä seikkailut on kuitenkin peliporukan omia ja pelisääntöjäkin tavataan tulkita eri tavoin eri peliporukoissa. Larppaamisessa ja tekstipohjaisessa roolipelaamisessa ei yleensä ole edes tuollaista pohjatekstiä, josta lähteä liikkeelle. Tämän roolipelikulttuuriin liittyvän kotikutoisuuden ja itsenäisen luovuuden vuoksi pelaajien keskinäiset keskustelut ovat arvokkaita. Ne auttavat tuomaan uusia näkökulmia ja mahdollisesti ratkomaan oman porukan pelaamisessa ilmenneitä ongelmia. Keskusteluyhteys on myös avainasemassa erilaisten skenen sisäisten yhteistyöprojektien toteuttamisen kannalta.

Keskustelu ja muunlainen yhteydenpito toisiin harrastajiin ei kuitenkaan ole roolipelaamisen kannalta välttämätöntä. Peliporukka voi kyllä kehittää harrastamistaan itsenäisestikin ja ratkoa omat ongelmansa tykönään. Uusille näkökulmille ei ole tarvetta, jos vanhat eivät kyllästytä. Niinpä roolipelaamiseen liittyvät keskustelut eivät ole koskaan kiinnostaneet kaikkia harrastajia, vaan ainoastaan pientä osaa siitä. Tämä on myös vaikuttanut siihen, millaisista asioista keskusteluja käydään.

Varhaisimpia valtakunnallisia keskustelualustoja olivat 1980- ja 1990-luvulla ilmestyneet roolipelilehdet. Kirjepalstoilla kyseltiin roolipelien sääntötulkinnoista, kommentoitiin erilaisia pelejä ja pelitapoja sekä kyseltiin peliseuran perään. Sittemmin keskustelu siirtyi harvakseltaan ilmestyvistä lehdistä erilaisille verkkofoorumeille, joissa aiheet olivat samoja mutta tempo nopeampi. Tänä päivänä sosiaaliseen mediaan heitetty kysymys voi saada saman vuorokauden aikana kymmeniä vastauksia.

Julkista vai ei?

Kotimainen roolipelihistoria on nähnyt roolipelilehtien ja verkkofoorumien tulevan ja menevän. Tällä hetkellä suurimmassa suosiossa näyttää olevan kaksi Facebook-ryhmää: Roolipelaajien Suomi (perustettu 2015) ja Suomi Larp (perustettu 2013), joista ensin mainitussa on reilut 2200 jäsentä.

Kiinnostavaa on, että molemmat ryhmät ovat suljettuja. Niitä ei siis voi seurata ilman Facebook-tunnuksia ja ryhmän jäsenyyttä. Facebook-käyttäjätiliä ei ole hankala hankkia ja sellainen löytyy jo valmiiksi yli puolelta 13-64-vuotiaista suomalaisista. Siitä huolimatta suljettu ryhmä tekee keskusteluista yksityisiä. Esimerkiksi netin hakukoneet eivät pysty löytämään niitä toisin kuin julkisten foorumien viestejä. Yksityisyys mahdollistaa tietysti henkilökohtaisemman keskustelun, etenkin jos ryhmien jäsenyyttä vahditaan tarkasti asiattomien henkilöiden torjumiseksi. Toisaalta se tekee uusien harrastajien tai keskustelua etsivien tyyppien toiminnasta hankalaa.

Pelilauta-foorumin ylläpitäjät totesivat keskustelun siirtyneen monille muille alustoille ja pitivät siksi foorumiaan tarpeettomana. Onkin totta, että Pelilaudan keskustelujen aktiivisuus on vähentynyt vuosi vuodelta, kun taas mainittujen Facebook-ryhmien jäsenmäärä on jatkuvasti kasvanut. Facebook toimii kuitenkin oman logiikkansa mukaisesti, millä on omat vaikutuksensa kotimaisen rooliskenen keskustelukulttuuriin. Facebookin keskustelut kun ovat nopeatempoisia ja usein myös kokemusvetoisia, koska omista kokemuksistaan on helpompi kirjoittaa nopeasti kuin muodostaa pohdintojaan koherenteiksi ajatuksiksi.

Keskustelujen seuraamisesta

Facebook on tehty jutustelua ja tiedottamista varten. Yksittäiset keskustelunaiheet unohtuvat nopeasti, kun ylin sija kuuluu uusimmalle avaukselle. Useimmat avausviestit saavat kommentoijien huomion lähinnä vain yhden vuorokauden ajan, minkä jälkeen ne häviävät uudemmille aiheille. Facebookissa on kyllä hakutoiminto, mutta sillä vanhojen keskustelujen hakeminen on hankalaa – etenkin jos ei tiedä, mitä tarkkaan ottaen on hakemassa.

Päätin sen takia ruveta kuukausittain kahlaamaan läpi noita kahta ryhmää, poimimaan sieltä suosituimpia aiheita ja uutisoimaan niistä tänne. Valintakriteerinä on aloitusviestin saamien kommenttien määrä. Koitan ensi alkuun poimia kaikki yli 25 vastausta saaneet viestit. Tuo raja-arvo on täysin hatusta vedetty ja perustuu siihen, että monessa keskustelussa päästään noin 15 vastauksen hujakoille. Tuo 25 vastausta kertoo siis tavallista suuremmasta huomiosta. Katsotaan, jos tämä jatkossa kehittyy jotenkin analyyttisempään suuntaan. Seuraavassa ovat tammikuun suosituimmat aiheet vanhimmasta aloittaen.

Be First to Comment

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.