Press "Enter" to skip to content

Ropeconin roolipeliohjelman helmiä

Taannoin värkkäsimme Eeron kanssa kasaan kartan vuoden 2010 Ropeconia varten, josta selvisi missä ja miten pääsee pelaamaan. Ajatuksena oli silloin promottaa Ropeconin kunnioitettavan monipuolisen ohjelman keskellä nimenomaan sitä roolipelisisältöä. Tällä kertaa olen haarukoinut Ropeconin ohjelmasta ne siivut, joita suosittelen jokaiselle roolipelaamisesta kiinnostuneelle.

Ropeconin tämän vuoden koko ohjelma on julkaistu, mutta tuttuun tapaan tavaraa on niin paljon, että jyviä on joskus vaikea erottaa akanoista. Valmiit kategoriat eivät tunnu auttavan niin paljon kuin toivoisi, joten tässä muutamia kiinnostavia poimintoja. Tarkoitus ei tietenkään ole sanoa, että alla luetellut ohjelmanumerot olisivat parempia kuin muut. Jos pelityylisi esimerkiksi keskittyy historiallisen realismin tarkkaan mallintamiseen, niin conin monet kulttuuriluennot ovat varmasti hyödyllisempiä kuin mikään näistä. Kotimainen ropeskene vain tapaa olla pelijulkaisijoiden käsissä, joten tässä eroteltu ohjelmakin painottuu siihen suuntaan.

Kunkin ohjelmapoiminnan lopussa on lisätiedot-linkki, joka vie ohjelman tietoihin Ropeconin verkkosivuille. Ohjelman otsikko-osassa voi myös olla linkkejä muualle internetin syövereihin.

Uusien kotimaisten pelien julkaisuluennot

Melidian: fantasiaroolipeli haltioiden maasta
Pe klo 17-18, sali 25
Lisätiedot

HeroQuest: suomennettu fantasiaroolipeli myyttisestä Gloranthasta
pe klo 17-18, sali 26
Lisätiedot

Lännen maat, Nordic Compendium, Vihan lapset: Myrrysmiesten uudet julkaisut
pe klo 18-20, sali 26
Lisätiedot

Myrskyn sankarit: lastenroolipeli fantasiaseikkailijoista
la 13-15, Auditorio
Lisätiedot

Demotusta eli uusien pelien kokeilemista

Lohikäärmeliitto, lisäosa vanhan koulukunnan D&D-pelaamiseen
pe klo 17 ja la klo 15, Käpyaula
Lisätiedot

SteamJazz, steampunk-roolipeli
pe 20-23, JMT 3A Pelitila
Lisätiedot

Luentoja pelisuunnittelusta

(Pelisuunnittelusta puhuttaessa puhujan oma kokemus ja asiantuntemus alalta painaa aika paljon, joten mainitsin tässä listassa muista poiketen myös esitelmöijän nimen.)

Vincent Baker: Urani pelisuunnittelijana
pe 19-21, Auditorio
Lisätiedot

Vincent Baker: Roolipelisuunnittelu
la 18-20, Auditorio
Lisätiedot

Miska Fredman: Astraterra
pe klo 17-18, Auditorio
Lisätiedot

Mike Pohjola: Myrskyn sankarit (joukkorahoitus ja julkaisijan saaminen)
pe 20-22, sali 26
Lisätiedot

Mauno Joukamaa: Virtuaaliset pelipöydät
la 10-12, sali 25
Lisätiedot

Kevin Wilson: Pelisuunnittelun kolme tukijalkaa
la 11-13, Auditorio
Lisätiedot

Jukka Sorsa: Roolipelisuunnittelun syvempi olemus
la 21-23, Klondyke
Lisätiedot

Kuuluisimmat larpit

Exile, palkittu tanskalainen freeform-peli
Ilmoittautuminen: pe 16-19 (Larp-info)
Pelataan: pe 19-21 (JMT 3A Takkakabinetti), la 10-12 (Otakaari 20 Iso puoli)
Lisätiedot

Piiritystila, palestiinalainen larppi
Ilmoittautuminen: pe 18-20 (Larp-info)
Pelataan: la 10-16 (Otakaari 18, ns. Ossinlinna)
Lisätiedot

Tuhkakäärme, JiiTuomaan klassikkolarppi
Ilmoittautuminen: la 10-12 (Larp-info)
Pelataan: la 14-16 (JMT 3A Takkakabinetti)
Lisätiedot

Kiinnostavaa skeneilyä

Roolipeliblogit skenejournalismina
la 19-21, Klondyke
Lisätiedot

Crossplay roolipeleissä (ks. oivallinen blogaus aiheesta)
su 14-15, Klondyke
Lisätiedot

Tarkoitus ei tietenkään ole syrjiä kenenkään järjestämää ohjelmanumeroa tai toisten lempiaiheita. Hehkuta siis omia suosikkejasi tämän blogiviestin kommenteissa tai kerro Ropecon-suunnitelmistasi Pelilauta-foorumin keskusteluketjussa!

One Comment

  1. Sami Koponen Sami Koponen Post author | 22.07.2013

    Valikoituja paloja Ropeconin ohjelmakattauksesta tarjoilevat myös Loki ja ConText.

    Tässä vaiheessa palkittu tanskalainen larppi Exile ja sunnuntain päättäjäisten conimusikaali Kirppusirkus on mainittu eri listoissa, joten ne kannattaa nähdä, jos yhtään kiinnostaa.

Leave a Reply to Sami Koponen Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.