Press "Enter" to skip to content

Conklaavi Turussa ensi viikonloppuna

Turun yliopistolla järjestetään 9.4. roolipelitapahtuma Conklaavi. Edellisvuosilta tuttuun tapaan luvassa on rentoa pelailemista ja keräilykorttipeliturnauksia. Tänä vuonna uutuutena on pelisuunnittelukilpailu (ks. ohjelmasivu), jossa osallistujat kehittävät työpaikkakiusaamista käsitteleviä pelejä.

Tapahtuman kylkeen on yhdistetty Aloittelijoiden sunnuntai (10.4.), jossa Turun yliopiston roolipeliseura TYRMÄ esittelee roolipelaamista uusille harrastajille. Samalla on tietysti hyvä mahdollisuus löytää peliseuraa myös jatkoa ajatellen, joten tuonne kannattaa suunnata jos roolipelaaminen kiinnostaa.

Conklaavi järjestettiin ensimmäistä kertaa 1990-luvun lopulla, joten tapahtumalla on pitkä historia. Sitäkin tärkeämpää on, että vaikka viime vuonna Conklaavia ei järjestetty, niin tänä vuonna sellainen on tulossa. Moni vapaaehtoistapahtuma elää jatkuvuudesta, joten ne tapaavat loppua kokonaan, jos vuosittainen jatkumo jossain kohtaa katkeaa. Siksi on hienoa, että Conklaavi selvisi hiljaisesta vuodestaan ja jatkaa tänä vuonna uljaasti eteenpäin.

Be First to Comment

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.