Press "Enter" to skip to content

Posts tagged as “roolipelit”

Ulkomaan uutiset: D&D Beyond ja palkittuja pelejä

Kesän päättymisen ja Gen con -pelitapahtuman kulkiessa ohi kansainvälisen skenen suurimmat pelipalkinnot on jaettu ja voittajat ovat selvillä. Elokuun puolivälissä myös D&D Beyond siirtyi beta-vaiheesta kaikille avoimeksi verkkopalveluksi.

Kotimaan uutisia: väärinkäsityksiä ja osallistumiskutsuja

Viime kuussa ehdin lähinnä julkaista haastatteluja kotimaisilta pelintekijöiltä ja varsinainen uutiskatsausten tekeminen jäi vähemmälle. Paikataanpa puutetta saman tien ja keskitytään ensialkuun Worldconiin, tuleviin roolipelitapahtumiin ja larppien äkkilähtöihin.

Haastattelussa: Ville Vuorela

Praedor (ks. pelin kotisivu), joka on eräs myydyimpiä kotimaisia roolipelejä, on saanut viime vuosina uutta nostetta, kun pelintekijä Ville Vuorela on julkaissut siihen pari lähdeteosta. Salaisuuksien kirjan (2016) aiheena ovat Jaconian uskonnolliset ja noituuteen perustuvat riitit sekä taitavien hahmojen erikoiskyvyt. Kirottu kirja (2017) puolestaan käsittelee Borvariaan suuntautuvia seikkailuita.

Utelin vähän paitsi lähdeteosten tekemisestä ja niiden saamasta vastaanotosta, niin myös Vuorelan omasta suhtautumisesta monimuotoiseen Praedor-materiaaliin.

Haastattelussa: Tuomo Laine

Seuraavana haastatteluvuorossa on Tuomo Laine, joka julkaisi Ropeconissa esikoisroolipelinsä Seikkailijoiden kilta (ks. kotisivu). Kyselin tuttuun tapaan pelisuunnittelijan omaa harrastustaustaa ja pelintekemisen erilaisia vaiheita.