Edellisvuoden viimeiset roolipelaamista koskevat some-keskustelut on käyty ja tästä ne voi kätevästi vielä katsastaa. Blogausten puolella larpit ja Dungeons & Dragons saivat huomiota.
Posts tagged as “roolipelit”
Edessä on jälleen uusi vuosi, joten on kiinnostavaa vähän haistella tuulia ja tehdä arveluita siitä, mitä tuleman pitää. Vähintään näistä saa vuoden lopussa hyvät naurut, kun voi lukea miten pieleen omat veikkaukset menivät.
Edesmennyt vuosi on taputeltu, mutta vielä on hyvä vilkaista peruutuspeiliin ja muistella, mitä kaikkea viime vuonna ropeskenessämme oikein tapahtuikaan.
Kun Suomen roolipeliseura perustettiin kesällä, Roolipelitiedotus ajettiin yhdeksi sen pyörittämistä projekteista. Kuluneen loppuvuoden aikana tämä ei ole suurest vaikuttanut Roolipelitiedotuksen toimintaan, sillä vaikka tekijäjoukko onkin kasvanut, he eivät ole uineet mukaan SRS:n kautta. Viikon päästä tuo muutos alkaa kuitenkin näkyä.
Vuoden viimeisessä uutiskatsauksessa kerron Patreon-verkkoalustan maksumuutoksesta, jota ei tapahtunutkaan ja D&D:n ennätyksellisistä myyntiluvuista. Mainitsen myös Blogosfääriin lisätyistä uusista blogeista ja ensi vuoden ensimmäisestä pelitapahtumasta.