Jos työpöytäsi laatikosta sattuu löytymään työn alla oleva peli tai jos olet hiljattain julkaissut jotain ja kaipaat sille julkisuutta, kannattaa ottaa peli kainaloon ja suunnata Ropeconin demohuoneeseen. Tarjolle kelpaavat kaikki ei-elektroniset pelit.
Posts published in “Tapahtumat”
Roolipeliconeihin yms. aikaan sidottuihin tapahtumiin liittyvät tiedotteet.
Essen Spiel on Saksan, Euroopan ja maailman suurin pöytäpelitapahtuma. 150 000 kävijää pesee esimerkiksi Genconin vaatimattoman viisinkertaisesti. Käytännössä tapahtuma tunnetaan ennen kaikkea euro-lautapelaamisen mekkana, mutta mukana on myös enemmän leluja, sarjakuvia ja roolipelejä kuin keskimääräinen nörtti osaa kaivatakaan. Spiel järjestetään lokakuussa Essenin kaupungissa Länsi-Saksassa.
Edellisvuotiseen tapaan Ropeconissa järjestetään pöytäroolipeliseikkailunkirjoituskilpailu. Kisaan osallistuneita skenaarioita ruoditaan niin asiantuntijaraadin kuin pelillisen suosionkin voimin. Säännöt ovat pitkälti samat kuin viime vuonna, mutta teemana on tällä kertaa “vampyyri hirviönä”. Ilmoittautumisen takaraja on 5. kesäkuuta ja varsinainen skenu pitää olla kasassa viimeistään 12. heinäkuuta.
Mainittakoon samalla, että myös pelinjohtajaksi ilmoittautuminen on käynnissä (ohjeet aiheesta), joskin kisapelien vetäjäksi voi ilmoittautua vasta 1. kesäkuuta.
Mike Pohjola kertoo Majatalossa, että hän ja Claus Raasted järjestävät Arpaconissa (8.5. Helsingissä, toimintakeskus Hapessa) lapsille ja nuorille suunnatun fantasialarpin. Apua tarvittaisiin ainakin 30 yksinkertaisen tabardin tekemiseen ja erilaisten sivuhahmojen pelaajiksi.
Haastan pääkaupunkiseudun roolipelaajat / larppaajat klaaraamaan tämän avustushomman. Lapsipelien tukeminen on keskeinen sijoitus harrastuksen tulevaisuuden kannalta.
Heipähei, pelurit!
Levels on jyväskyläläinen pelitapahtuma, jolla on vähän jännä tausta: kyseessä on paikallisen ammattikorkeakoulun opiskelijatyönä järjestämä tapahtuma, joka tehdään nyt toista kertaa. Ymmärtääkseni opiskelijat saavat tästä opintopisteitä tai jotain. Olimme viime vuonna jätkien kera mukana siellä Arkkikiven ominaisuudessa, joten tapahtumasta on jotain kokemusta: viime vuoden luento-ohjelma oli uskottava ja vaikka tapahtuma oli selkeästi videopelipainotteinen, niin mukana oli myös Suomen lautapeliseuran laaja lautapelikirjasto ja sitten tosiaan itse pyörittelemämme roolipelihuone, johon mahtui pelaamaan ja puhumaan peleistä. Osallistujia tapahtumassa oli melko paljon, useita satoja – peliharrastajien lisäksi myös aika paljon perheitä.