Maaliskuussa puhuttavat etäpelaaminen, laatu ja laaduttomuus, conit, sekä larppaaminen.
Posts published in “Foorumit”
Foorumien teknisiä ongelmia, poikkeuksellisen mielenkiintoisia keskusteluja ja muita arjesta poikkeavia tapahtumia varten.
Pinnalla erilaiset pelimekaniikat, esikuvat, sekä roolipeliyhteisön erityispiirteet ja kehittyminen. Keskustelu painottuu pitkälti kokemusten jakamiseen.
Uusi vuosi ja –vuosikymmen on päässyt mukavasti alulleen, tosin olen useampaan kertaan kuullut mainittavan, miten 2020-luku oikeastaan alkaa vasta ensivuonna. Oli miten oli, on tullut aika julkaista vuoden ensimmäinen skenekooste.
Teemoina mm. roolipelien visuaaliset ilmeet, hahmonluonti ja rankempien peliteemojen käsittely.
Syksyn keskustelut piristyivät joulukuussa etenkin Facebook-ryhmän puolella. Blogeissa käsiteltiin roolipelisuunnittelua, pelinjohtamista ja alaikäisten osallistumista K-18 -roolipeleihin.
Facebookin Roolipelaajien Suomi -ryhmässä on viidesti toteutettu kysely, jossa udeltiin vastaajien viimeksi pelaamaa pöytäroolipeliä. Kolmen ensimmäisen kerran tuloksista on jo julkaistu artikkeli ja nyt täydennän kuvaa kahden tuoreimman kyselyn tulosten avulla.