Ropeconiin kaivataan tänäkin vuonna pelinjohtajia tarjoamaan kävijöille laadukkaita roolipelikokemuksia. Perussäännöt ovat samat kuin ennenkin (pelinjohtajat pääsevät ilmaiseksi sisään ja saavat conin lopuksi kahmia ilmaista tavaraa mukaansa), mutta tänä vuonna on tarjottu myös neuvoja conipelinjohtajille.
Posts tagged as “Ropecon”
Edellisvuosien tapaan Ropeconissa järjestetään skenaarionkirjoituskilpailu. Tällä kertaa kisassa on kuitenkin paitsi aiempaa tiukemmat säännöt, niin myös melkoisen arvovaltainen raati.
Kaikkien roolipelaamisesta kiinnostuneiden mutta pelikokemuksia vaille jääneiden nuorien kannattaa suunnata lauantaina Helsingin nuorisokeskus Happeen. Ropecon sponsoroi tänäkin vuonna roolipelaamisen esittelytapahtuman.
Heinäkuisen Ropeconin toinen kunniavieras on Pathfinder-roolipelin julkaisseen Paizo Publishing -firman nokkamiehenä tunnettu Erik Mona. Hän on varsin kiinnostava pari Mentzerille ja on kiinnostavaa kuulla, mitä herroilla on sanottavanaan saman pöydän ääressä.
Huh hah hei, suoraan Ropeconin tiedotusblogista. Aika kovan iskijän koukuttaneet tällä kertaa, ei voi ainakaan valittaa. Mentzerhän ei ole ehkä hirveästi heilutellut ihan viime vuosina suomalaisten roolipelaajien arkea käytännössä, mutta äijän verraten aktiivista Internet-osallistumista seuraamalla paljastuu kiinnostava, edelleen pelaava ja asioista selvillä pysyvä perinteisen D&D:n TSR-aikainen tervaskanto. Lisäksi se punalaatikko on sellainen pelinkirjoitusmeriitti, jota ei ihan roolipelikirjoituksen teknisenä suorituksena tunnu ylittävän juuri kukaan. Varsin mielenkiintoista, erittäin sopivaa ja ihastuttavan ajankohtaista.