Press "Enter" to skip to content

Posts tagged as “miniatyyripelit”

Haastattelussa: Toni Wirtanen

Vuosikymmen sitten Roolipelaaja-lehdessä haastateltiin erilaisia taiteilijoita, joille roolipelaaminen oli ollut tärkeä osa nuoruutta. Muusikko Toni Wirtasen kohdalla kyse ei kuitenkaan ole menneistä, vaan edelleen aktiivisesta harrastuksesta.

Skenessä puhutaan: joulukuu 2018

Facebook-keskusteluja käytiin joulukuussa totutusti hieman vähemmän, mutta vastaavasti blogien puolelta löytyi runsaasti kiinnostavaa asiaa mm. vanhoista roolipeleistä ja pelikelpoista lähdemateriaalia.

Skenessä puhutaan: huhtikuu 2018

Huhtikuu oli Facebook-keskustelujen osalta poikkeuksellisen hiljaista aikaa. Parikymmenen pitkän keskusteluketjun sijaan niitä löytyi tällä kertaa vain kourallinen. Onneksi blogien puolelta tuli vastaan kuitenkin useampikin kiinnostava teksti.

Skenessä puhutaan: tammikuu 2018

Uuden vuoden some-keskusteluissa puhuttiin sekä roolipeliteoriasta että aloittelevan pelinjohtajan vinkeistä, mikä kertoo ihan tasapainoisesta tilanteesta. Blogien puolella laitettiin liikkeelle viestintähaaste, joten saa nähdä, millaisen vaikutuksen se saa aikaan.

Kansainvälisen skenen uutisia: häirintää ja miniatyyrikauppoja

Lokakuisesta elokuvatuottaja Harvey Weinsteiniin kohdistuvista seksuaalista häirintää ja väkivaltaa koskevista syytöksistä lähtien vastaavanlaisia tapauksia on tullut julki viihdealalla laajemminkin. Tietenkään ja valitettavasti roolipeliskene ei ole sen puhtaampi paikka kuin muutkaan.

Warhammer 40,000:n 8. laitos on portti aloittelijoille

Avaruusjääkärien taistelukomennus jatkuu.

Huutelin taannoisessa blogauksessa uusia tyyppejä mukaan tekemään Roolipelitiedotuksesta entistä parempaa ja Mikko Iivonen tarttuikin toimeen. Olen itse pitkän linjan pöytäroolipeliharrastaja, joten ns. “roolipelaamisen lieveilmiöt” eli miniatyyri- ja keräilykorttipelit ovat itselleni vieraita ja siksi niistä on myös vaikea kirjoittaa. Iivonen paikkasi tässä kohti ja kirjoitti katsauksen Warhammer 40K -miniatyyripelin uusimpaan laitokseen.