Press "Enter" to skip to content

Muistijälkiä Ropeconista 2016

Kotimaisen roolipeliskenen suurin vuosittain tapahtuma Ropecon on taas takanapäin. On aika koostaa tapahtuman tuloksia ja raportteja yhteen paikkaan luettavaksi. Vaikka olisitkin ollut paikalla, tapahtuma on liian iso, että yksittäinen kävijä voisi saada sitä kokonaan haltuunsa. Siksi on kiinnostavaa lukea eri kävijöiden kokemuksia.

Pertti Jarlakin muisti nörttiväkeä (HS 5.8.2016)

Palkintoja ja tuloksia

Ropeconissa järjestetään paljon kilpailuja eri peliharrastusten saralla. Esimerkiksi Vampire: The Eternal Struggle -korttipelin EM-karsinnan voitti Janne Lönnqvist, lautapelien puolella Catan-lautapelin SM-voitto meni Mauri Sahlbergille ja Suomen paras Carcassonne-pelaaja on Mikko Raimi. Roolipelien puolella kisattiin skenaarionkirjoittamisen tiimoilta, ja sen lystin voitti Wille Ruotsalainen. Kaikki kisat ja kärkikamppailijat löydät tästä linkistä. Skenaariokilpailun teokset ovat tuttuun tapaan näin conin jälkeen kaikkien saatavilla tästä linkistä.

Ei-elektronisen peliharrastuksen elämäntyöpalkintona myönnettävä Kultainen lohikäärme lähti tänä vuonna roolipelisuunnittelija Miska Fredmanille ja Vuoden peliteoksi nostettiin Ilona Lammisen opinnäytetyö, jossa hän käsitteli roolipelejä kirjastotyön näkökulmasta ja opasti roolipelikerhon perustamisessa. Näistä palkintouutisista voi lukea tarkemmin Ropeconin blogista.

Ropeconissa julkaistut uudet kotimaiset roolipelit

Listasin jo aiemmassa blogauksessa tänä vuonna julkaistuja ja vielä tulossa olevia pelejä. Koska vain todella ilmestyneet pelit ovat varmoja, laitan tähän vielä conissa julkaistut kotimaiset roolipelit, jotta osaat hankkia ne käsiisi.

  • Risto Hieta: Syöksykierre-Nick, tarinankerrontapeli huimapäisistä seikkailijoista (myyntisivu)
  • Jukka Sorsa: Hood, roolipeli lainsuojattomista sankareista (myyntisivu)
  • Juhana PetterssonTšernobyl, rakastettuni, roolipeli rakastavaisista radioaktiivisella Vyöhykkeellä (myyntisivu)
  • Ville Vuorela: Salaisuuksien kirja, kultteja käsittelevä lähdeteos Praedor-roolipeliin (myyntisivu)
  • Miska Fredman: Dozen Dungeons #1, kokoelma pohjapiirustuksia ja karttoja (myyntisivu)

Vähittäistä kasvua

Ropecon järjestettiin vuonna 1994, 1996 ja 1997 Helsingin Paasitornissa ja vuosina 1998-2015 Espoon Dipolissa. Tänä vuonna tapahtumapaikka vaihtui Helsingin Messukeskukseen (tarkemmin sanottuna sen konferenssisiipeen Kokoustamoon), jossa tilaa oli aiempaa enemmän. Pitkästä Dipoli-kaudesta johtuen monet konkarikävijät liittävät Ropeconin mielikuvissaan Dipoliin, joten palautetta kirjoittaessaan he luonnollisesti vertaavat Dipolia ja Messukeskusta. Se selittää, miksi monessa palautteessa kiiteltiin ilmanvaihdon toimivuutta mutta harmiteltiin paljaita seiniä ja melkein liian laajalle levinnyttä conialuetta. Järjestelyiden puolesta muutto uuteen tapahtumapaikkaan oli haastavaa, koska perinnetieto ei ollut automaattisesti käyttökelpoista. Olen nähnyt järjestelyihin liittyviä valituksia vähänlaisesti, joten selvästikin conijärjestäjät onnistuivat tehtävässään. Ensimmäinen vuosi uudessa paikassa on totta kai eräänlainen koevedos, joten jatkossa monet asiat toimivat epäilemättä vielä sulavammin.

Kävijämäärä on Dipolin aikana pyörinyt noin 3500 hengen kulmilla. Ropeconin historia-sivulta näkee, että 2010-luvulla on ollut maltillista kasvua kohti neljäntuhannen kävijän haamurajaa: vuonna 2014 käytiin jo aivan rajan tuntumassa. Dipolin on sanottu asettaneen tämän rajan, koska sinne ei sovinnolla mahdu 4000 ihmistä enempää. Messukeskus poisti tämän rajoitteen ja tiedotteen mukaan siellä tehtiinkin uusi kävijäennätys, mutta vain 4100 henkeen. Mutta jos suurta lisäystä coniyleisöön ei tullutkaan, niin ainakin maltillinen kävijämäärän kasvu näyttää edelleen jatkuvan. Tapahtuma sai näkyvyyttä valtamediassa, niin sanomalehdissä kuin YLE:n verkkouutisissakin, mikä toivottavasti pohjustaa tulevien vuosien kasvulukuja.

Ropeconin mediatiedotteita lukiessani muuten tajusin, että “roolipelaamista” käytetään näissä yhteyksissä kattoterminä miniatyyri-, kortti-, lauta- ja pöytäroolipelaamisesta sekä larppaamisesta. Näin voidaan sanoa, että Ropecon “kiinnosti uusia roolipeliharrastajia” koska kävijämäärä nousi, että Ropeconissa on “1500 tuntia roolipeliohjelmaa”, johon sisältyy mm. näyttelyitä ja upeita esityksiä ja että vuosittain jaettavat palkinnot annetaan “roolipelikulttuurin eteen tehdystä työstä”, jota ovat kuulemma tehneet mm. Toni Niittymäki ja Kersti Juva. Tämä terminologinen sekaannus on hieman yllättävää, koska skenen sisällä moni harrastaja on harmitellut sitä, miten ulkopuoliset eivät osaa erottaa näitä selvästi erilaisia harrastuksia toisistaan. Luulisi siis, että skenen suurimman tapahtuman tiedotus olisi tarttunut asiaan. Jos kielenkäytössä on kyse muinaisjäänteestä tapahtuman alkuvuosilta, niin ehkä sen voisi yli kahden vuosikymmenen jälkeen päästää eläkkeelle ja keksiä englanninkieliselle hobby games -termille jokin suomenkielinen vastine. Harrastuspelit? Ei-digitaalinen pelaaminen?

Kävijöiden kokemuksia

Coniyleisö on purkanut kokemuksiaan Pelilauta-foorumilla ja Roolipelaajien Suomi -FB-ryhmässä. Pidempiä selvityksiä voi lukea blogeista:

Internet on laaja, enkä varmaankaan ole löytänyt jokaista Ropecon-raporttia enkä välttämättä edes tuonne aiempaan listaan jokaista conissa julkaistua roolipeliteosta. Jos listasta puuttuu jotain, niin ilmiantakaahan ne kommentilla ja lisään ne oikeisiin paikkoihin jatkoksi.

3 Comments

  1. Atte Timonen Atte Timonen 07.08.2016

    Hyvä, informatiivinen juttu jopa sellaiselle joka oli paikan päällä. Ja kiitos nostosta!

  2. Aaro Viertiö Aaro Viertiö 07.08.2016

    Kävijämäärään vaikutti merkittävästi samaan aikaan ollut MtG:n Ruotsin GP. Siellä oli arvion mukaan noin 200-300 normaalisti Ropeconissa olevaa pelaajaa. Vanhan datan vertailukelpoisuutta vähentää myös parin vuoden aikana lisääntyn passien määrä joka ei näy tässä laskennassa (esim. myyjäpassit), mutta on ollut aiemmin mukana rannekemäärissä. Laskennassa voi myös tulla isoja heittoja vuosien välillä, 4100 kävijää oli varmasti, todellinen luku voi olla paljonkin suurempi.

Leave a Reply to Sami Koponen Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.