Press "Enter" to skip to content

Posts published in “Uutiset”

Erilaiset aiheeseen liittyvät uutiset

Syksyn uutiskooste

Alkusyksyn eli syys-lokakuun aikana on ehtinyt skenessämme tapahtua paljon. Muutama uusi pelijulkaisu, uutisia ensi kesän Ropeconista ja kiinnostavia kyselyitä foorumilla. Erottelemisen sijasta käsittelen nämä kaikki uutisaiheet tässä yhdessä blogauksessa, vaikka siitä sitten vähän pidempi tulikin.

Vuoden 2013 palkitut roolipelit

Yhdysvaltojen suurin roolipelitapahtuma Gen con on tältä vuodelta ohi. Viime viikonloppuna siellä julkistettiin taas lukuisia palkintoja eri peleille. Hajonta oli aika laajaa, mutta Iron Kingdoms ja Dungeon World keräsivät eniten rakkautta.

Otavan opiston pelisuunnittelukilpailu

Otavan opisto järjesti pedagogisen pelisuunnittelukilpailun, jossa tarkoituksena on tehdä opetuksellinen roolipeli (pöytäroolipeli, larppi, verkkoroolipeli tms.). Kisassa on tarjolla ihan oikeaa rahaa, sillä esikarsinnasta selviytyneille peleille tarjotaan tuntuvaa rahoitusta jatkokehitystä varten. Urakasta ei tarvitse selvitä yksin, sillä kehitystyöhön saa apua projektin opettajilta.

Ensimmäisenä vaiheena on pelin synopsiksen lähettäminen, josta esikarsintaa ruvetaan tekemään. Kilpailuaikaa on vuoden loppuun saakka tai kun rahoitusvarat on käytetty.

Lisätietoa kilpailusta löytyy pedapeliskaban omalta sivulta.

Vincent Baker Ropeconin toinen kunniavieras

Jokseenkin vanha uutinen jo tässä vaiheessa, mutta todetaan nyt vielä täällä Roolipelitiedotuksenkin puolella, että tulevan kesän Ropeconin toinen kunniavieras on indie-skenen suurmies Vincent Baker.

Baker on kuuluisa roolipelisuunnittelija, joka tuli tunnetuksi taannoisen The Forge -verkkofoorumiyhteisön kautta. Miehen julkaisuluettelosta löytyy sellaisia kuuluisia pelejä kuten Dogs in the Vineyard (2005) ja Apocalypse World (2010); jälkimmäisestä on tehty lukuisia variantteja, jotka itsessään nauttivat suurta suosiota. Baker on osallistunut myös moneen yhteistyöprojektiin, suomiskenen kannalta mm. Raggin suureen joukkorahoituskampanjaan. Bakerin ajatuksia voi metsästää hänen anyway-blogistaan.

Hyvinkää etsii roolipelaajia

Hyvinkään kaupungin Nuorisopalvelu haluaisi järjestää roolipelitoimintaa, mutta tekijät ovat hukassa. Jos siis satut harrastamaan roolipelaamista Hyvinkäällä, niin tartu ihmeessä tilaisuuteen!

Haussa on ilmeisesti sekä viikottaisen roolipelikerhon ohjaajia sekä pelinvetäjiä ensi vuoden puolella järjestettävään HypeCon-pelitapahtumaan. Ainakin jälkimmäiseen voivat varmasti lähteä mukaan myös muut eteläsuomalaiset asianharrastajat.

Lisätietoa ja yhteystiedot Roolipelit.net:n foorumiviestistä.