Press "Enter" to skip to content

Posts published in “Ulkomaat”

Ulkomaiset uutiset, jotka ovat syystä tai toisesta relevantteja

Uutiskatsaus D&D:n menestyksestä ja larppien turvallisuudesta

Maaliskuu on edennyt hyvää tahtia, joten lienee sopiva hetki uutisoida taas muutamista skenessä esiin nousseista puheenaiheista. Aloitan kansainvälisestä skenestä ja D&D:sta. Jatkan sitten kotimaisella pelisuunnittelulla ja larpeissa tapahtuvan häirinnän torjumisella.

Uutiskatsaus ulkomailta ja kotimaisista blogeista

Alkuvuosi on tuntunut olevan hieman hiljainen skeneuutisten suhteen, mutta kyllähän täällä aina jotain tapahtuu. Poimin tähän blogaukseen juttua odotetuimmista roolipeleistä, verkkopelaamisen kasvusta sekä valikoituja kotimaisten aktiivien mielenkiintoisia blogauksia.

Odotuksia vuodelle 2017

Roolipeliskenemme liikkuu arvaamattomasti, koska se perustuu pitkälti vapaaehtoistoimintaan. Asiat tapahtuvat harrastajien ehtimisen ja jaksamisen puitteissa. Siitä huolimatta on hauska veikkailla, mitä alkanut vuosi tuo tullessaan. Ainakin voin antaa pari tärppiä, joten suhteen on hyvä pitää silmänsä avoimina.

Roolipelivuosi 2016

Laitetaanpa tuttuun tapaan viime vuoden tärkeimmät skenetapahtumat järjestykseen. Ja sama homma myös sen suhteen, että jos huomaamme minun unohtaneen jotain, niin laittakaa vain kommenttia tulemaan.

Tutkimusta D&D-pelinjohtajien pelivalmisteluista

Mike Shea toteutti loka-marraskuussa verkkokyselyn, jossa hän selvitti Dungeons & Dragons -roolipelin 5. laitoksen pelinjohtajien pelivalmisteluja. Hän sai kyselyynsä 6600 vastausta, joten ihan mitättömästä työstä ei ole kyse.

Kirjoittelin omia havaintojani Shean tuloksista, mutta alkuperäislähteistä kiinnostuneille koko tutkimus analyyseineen löytyy tästä linkistä.