Järjestän Graham Walmsleyn ja Jason Morningstarin kanssa Little Game Chef -pelisuunnittelukisaa seuraavien parin viikon mittaan. Olisi hauskaa saada mukaan myös suomalaisia osanottajia ihan paikallisvärin lisäämiseksi, eli mukaan vain kaikki kiinnostuneet. Kisan aikaraja on 4. päivä heinäkuuta ja mukaan kutsutaan kaikki, joita kiinnostaa heittää kasaan komedia-roolipeli parissa päivässä opiksi, ojennukseksi ja osoitukseksi siitä, miten äijä olet.
Posts published in “Ulkomaat”
Ulkomaiset uutiset, jotka ovat syystä tai toisesta relevantteja
Essen Spiel on Saksan, Euroopan ja maailman suurin pöytäpelitapahtuma. 150 000 kävijää pesee esimerkiksi Genconin vaatimattoman viisinkertaisesti. Käytännössä tapahtuma tunnetaan ennen kaikkea euro-lautapelaamisen mekkana, mutta mukana on myös enemmän leluja, sarjakuvia ja roolipelejä kuin keskimääräinen nörtti osaa kaivatakaan. Spiel järjestetään lokakuussa Essenin kaupungissa Länsi-Saksassa.
Palkintospekulaatiokausi alkaa, kun GAMA eli pelintekijöiden yhdistys valmistautuu tuttuun tapaan palkitsemaan Origins Game Fair -pelitapahtumassa viime vuoden parhaita ei-elektronisia pelejä. Lista tämänvuotisista Origins-palkintojen ehdokkaista on julkistettu.
Tämä on sen verran härö, että pitänee mainita täälläkin: Drivethroughrpg-verkkokauppa on organisoinut tempauksen, jossa pdf-julkaisuja tekevät roolipelikustantajat ovat lahjoittaneet noin 1400 dollarin myyntiarvosta pdf-muotoista roolipelimateriaalia pakettiin, jota myydään 20 dollarin arvosta kuluttajille. Tuotto menee Tohtorit ilman rajoja -hyväntekeväisyysjärjestölle. Lisää aiheesta täällä.
Ensimmäinen huomionarvoinen asia tuossa on se, että kyseessä on erikoisen hyvä diili noin asiakasnäkökulmasta – tuohon hyväntekeväisyyspakettiin sisältyy paljon tauhkaa, mutta myös pari tusinaa arvostettua A-luokan roolipeliä, kuten 3:16, Summerland ja Serenity (no, nätti nyt ainakin jos ei ihan A-luokkaa). Digitaalinen levitys muuttaa maailmaa tässäkin suhteessa; osallistuvilla roolipelikustantajilla on varaa jakaa tuotteitaan välillä ilmaiseksikin ihan markkinointi- ja hyväntekeväisyysmielessä tavalla, joka ei olisi mahdollista paperituotteiden kanssa.
Toinen kiintoisa seikka on se, että tätä kirjoittaessa hyväntekeväisyystempaus on kerännyt jo yli 100 000 dollaria tässä viikon mittaan. Ei ollenkaan hassumpaa marginaalin marginaaliksi usein ajatellun roolipeli-pdf-markkinan suhteen. Kampanja jatkuu uskoakseni tammikuun loppuun, eli mukaan ehtii vielä itsekin.
Suurin näistä indie-skenelle ominaisista pelisuunnittelukilpailuista, Iron Game Chef, tulee taas. Jonathan Walton pitää kisan tänä vuonna, uusilla verkkosivuilla. Kisa on kaikille avoin, hauska ja haastava mahdollisuus omien pelisuunnittelutaitojen hiomiseen jäsennellyssä ympäristössä. Vuodesta 2001 asti järjestetty Iron Game Chef keskittyy tänä vuonna pitkäjänteisyyteen ja suunnitteluprosessin kokonaisvaltaiseen hallitsemiseen, mikä on raju muutos aiempiin vuosiin nähden. Saa nähdä, miten siinä käy.