Press "Enter" to skip to content

Suomen roolipeliseura ry hakee uusia vastuunkantajia

Suomen roolipeliseura ry:n vuosikokous järjestetään huomenna keskiviikkona 25.11.2020 klo 18, koronapandemian takia etänä yhdistyksen Discord-palvelimella. Vasta kolmivuotias seura pyrkii tulevalla kaudella ehkäisemään kaavoihin kangistumista jo heti tuoreeltaan uudistumalla.

Toiminnasta on jäämässä pois useita vanhoja tekijöitä (allekirjoittanut mukaanlukien) ja huhu kertoo, että ensi vuoden toimintasuunnitelmassakin uudet tuulet näkyvät uusina hankkeina. Nyt on siis hyvä tilaisuus uusille tekijöille!

Roolipelitiedotuskin on yksi Suomen roolipeliseura ry:n projekteista, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että blogi saa lisänäkyvyyttä SRS:n sosiaalisessa mediassa ja päätoimittaja toimituskuntineen tukea esimerkiksi teknisissä verkkosivualustaan liittyvissä ongelmissa ja uusien kirjoittajien rekrytoinnissa. Myös juttuvinkkejä ja haastateltavia tihkuu seuran kautta, sillä seuran projekteissa touhuaa yksi jos toinenkin kiinnostavaa sanottavaa omaava skeneaktiivi. Muita projekteja, jotka nauttivat SRS:n tukea ovat muunmuassa Alfacon, Peliä pyynnöstä, Roperinki ja Pelijärjestöjen verkostoitumishanke. SRS on myös Ropecon ry:n jäsenyhdistys.

Yhdistyksen hallitus kokoontuu verkossa kerran kuukaudessa tai harvemmin ja pyörittää järjestön byrokratiaa. Käytännössä hallitus siis hyväksyy uudet jäsenet ja projektit, sekä päättää raha-asioista ja pyörittää seuran viestintää. Ajoittain projektit pyytävät hallitukselta mielipidettä tai periaatepäätöksiä, mutta pääasiassa projektit kuitenkin päättävät itse omista asioistaan. Osa hallituksen toimijoista viime kaudelta esittelivät hallituspestejään ja kertoivat, miksi tekevät vapaaehtoistyötä SRS:ssä seuran YouTube-videosarjassa “Miksi SRS?”

Seuran hallitukseen voi hakea kuka tahansa seuran asioista kiinnostunut yli 15-vuotias, pelitaustaan tai järjestökokemukseen katsomatta. Toimintaan toivotaan mukaan niin larppaajia, pöytäroolipelaajia kuin tekstipohjaisen roolipelaamisenkin harrastajia – monipuolisuus on tässä järjestössä voimaa. Vaikka osa vanhasta kaartista aikoo tulevalla kaudella väistyä tuoreempien tieltä, seuraan jää kuitenkin monia kokeneita järjestötoimijoita, joten uudet toimijat voinevat luottaa siihen, että neuvoja yhdistystoimintaan löytyy tarpeen mukaan. 

Vuosikokoukseen ovat tervetulleita kaikki seuran jäsenet ja asiasta kiinnostuneet. Tarkempia ohjeita kokoukseen osallistumisesta ja hallitus- tai puheenjohtajistovaaleihin ehdokkaaksi asettumisesta löydät seuran verkkosivuilta.

Jutun kirjoittaja on Suomen roolipeliseura ry:n 2017-2019 puheenjohtaja ja tämän vuoden viestintävastaava.

Be First to Comment

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggers like this: