Press "Enter" to skip to content

Roolipelitiedotus

Larp-kalenteri uudistui

Larp.fi -sivusto kävi oli tietääkseni muutama vuosi sitten aika heikossa hapessa, mutta nousi siitä ilmeisesti Heidi Westerlundin luotsaamana. Sivusto kattaa koko Suomen larppiskenen ja eräs sen tärkeimmistä toiminnoista on larp-kalenteri, jonka kautta pelinjohtajat voivat ilmoittaa avoimista peleistään ja pelaajat päästä sellaisiin mukaan.

Kalenterin heikkoutena oli ylläpitovaatimus, sillä tavalliset käyttäjät saivat pelinsä näkyviin vasta kun ylläpitäjät olivat sen sinne kirjanneet. Tämän vuoden alusta kalenterisoftaa on kuitenkin uusittu isolla kädellä, jotta jatkossa pelien lisääminen kalenteriin kävisi automaattisemmin. Kalenteriuudistuksen taustaa voi lukea Laura Sirolan blogauksesta.

Kotimaisia roolipelejä alennuksessa

Fantasiapelit on järjestänyt taas vuosittaisen alennusmyyntinsä. Laajasta valikoimasta löytyy muutamia kotimaisia roolipelejä. Lisäksi aikoinaan Finnish Game House -firman suomentamat roolipelit ovat kaikki myynnissä pikkurahalla. Puolenkuun Pelien alelaarista puolestaan löytyy indie-klassikko Kätyrin osa.

Kotimaisia roolipeliteoksia

Suomennettuja pelejä

Roolipelaajat kokoon

Dungeons & Dragons -roolipelin vanhoista versioista kiinnostuneet kotimaiset roolipeliharrastajat perustivat viime vuoden lopulla asialle pyhitetyn google-ryhmän nimeltä Siniset luolat ja valkoiset lohikäärmeet (tai Sinivalkoiset lohikäärmeet, yhteisöllä taitaa olla nimenmuutos menossa).

Nyt skeneaktiivi Jukka Sorsa on laittanut pystyyn Roolipelaajat -google-ryhmän, joka on tarkoitettu kaikille suomalaisille roolipelaajille. Ehkei tästäkään tule kotimaisen roolipeliskenen ydin, mutta on hyvä että roolipelaamisella on vankka jalansija myös Googlen tarjoaman sosiaalisen median puolella. Liittykäähän kaikki joukolla, jotta pysytte kuulolla ja voitte vaikuttaa kotimaisen roolipeliskenen liikkeisiin!

Roolipelaaminen ylitti uutiskynnyksen Australiassa

Australialainen uutiskanava ABC teki tammikuun lopulla jutun roolipeliharrastuksesta. Seitsenminuuttisessa jutussa nostetaan esille Dungeons & Dragons -roolipelin saama uusi suosio, mutta käytännössä kyse on kuitenkin roolipelaamisesta ylipäänsä. Muutama sana mainitaan myös naispelaajien määrän vähittäisestä kasvusta.