Press "Enter" to skip to content

Vuoden 2016 roolipelitapahtumat

Tapanani on kirjata tuonne Roolipelitiedotuksen oikeaan sivupalkkiin kuluvan vuoden kotimaisia roolipelitapahtumia. Roolipelitapahtumat ovat tärkeitä skenen yhteishengen luomiseksi ja mahdollisuutena laajemmalle yleisölle päästä kurkistamaan mistä niissä roolipeleissä oikein on kyse.

Listaan kuitenkin jo tässä tulevan vuoden conikalenterin, jotta itse kukin voi jo hyvissä ajoin sovittaa pelitapahtumia kalenteriinsa.

Pelitapahtumia on vuoden aikana niin paljon, etteivät ne kaikki yksinkertaisesti mahdu Roolipelitiedotuksen etusivun sivupalkkiin. Siksi olen tavannut laittaa sinne vain Suomessa järjestettävät ropetapahtumat. Listaan tähän kuitenkin myös muutamia kansainvälisiä tapahtumia, jotka ovat kotimaisten harrastajien suosiossa tai muutoin merkittäviä roolipelikulttuurin kannalta. Kannattaa katsastaa myös Suomen lautapeliseuran tapahtumasivu, koska Suomessa järjestetään vuosittain useita tasokkaita lautapelitapahtumia.

Alfacon
Mikä: pöytäpelien suunnittelijoille ja muille skeneaktiiveille suunnattu tapahtuma
Milloin & missä: 22.–24.1.2016 Mikkeli
Lisätietoa: kotisivu

TalviMaracon
Mikä: ei-elektronisten pelien pelaamiseen keskittyvä tapahtuma
Milloin & missä: 29.-31.1.2016 Oulu
Lisätietoa: FB-sivu

Tallinn Larp Festival
Mikä: lyhyiden larppien pelaamiseen keskittyvä tapahtuma
Milloin & missä: 29.–31.1.2016 Tallinna
Lisätietoa: kotisivu

Valocon II
Mikä: pöytäroolipelien pelaamiseen keskittyvä minitapahtuma
Milloin & missä: 20.–21.2.2016 Jyväskylä
Lisätietoa: keskusteluketju

Solmukohta
Mikä: pohjoismaisen larppaamisen päätapahtuma
Milloin & missä: 9.–14.3.2016 ruotsinlaiva
Lisätietoa: kotisivu

Fastaval
Mikä: sekamuotoisten roolipelien päätapahtuma
Milloin & missä: 23.–27.3.2016 Hobro
Lisätietoa: kotisivu (engl. versio)

Ropecon
Mikä: kotimaisen ropeskenen päätapahtuma
Milloin & missä: 29.–31.7.2016 Helsinki
Lisätietoa: kotisivu

Gen Con
Mikä: maailman suurin roolipelitapahtuma
Milloin & missä: 4.-7.8.2016 Indianapolis
Lisätietoa: kotisivu

Tracon
Mikä: 2. suurin kotimainen roolipelitapahtuma
Milloin & missä: 3.–4.9.2016 Tampere
Lisätietoa: kotisivu

Nämä ovat tietysti vain alustavia tietoja. Esimerkiksi loppuvuoden Maraconien ajankohtia ei vielä tiedä, vaikka sellaisia varmasti tulee. Jäämme myös odottamaan iloisia uutisia Turun Conklaavin ja Tampereen Tracon Hitpoint -tapahtuman suhteen.

Be First to Comment

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.