Press "Enter" to skip to content

Syystalven 2019 roolipelitapahtumat

Kotimaiset roolipelitapahtumat ovat vapaaehtoistyön varassa, joten vaikka eri tapahtumien ohjelmahauista on tiedotettu jo aiemminkin, niin vielä kuulemma on tilaa aktiivisille ohjelmanjärjestäjille. Mukana on myös pari tapahtumaa, joista ei ollut aiemmin puhetta.

Tapahtumat on esitelty aikajärjestyksessä, vaikka ohjelmahaut saattavatkin sulkeutua eri aikaan. Jos jokin tapahtuma siis kiinnostaa, kannattaa ilmoittautua aikailematta.

Maracon

Oulussa 21.-22. syyskuuta

Oululaisten ylpeys, Maracon-roolipelitapahtuma, järjestetään jo 43. kertaa. Lukumäärää kertyy sillä, että vuoden aikana järjestetään useampi Maracon, joista kevään ja syksyn tapahtumat ovat suurimpia. Ohjelmapuoli keskittyy pelaamiseen ja satunnaisiin erikoisuuksiin. Tapahtuma on maksuton ja majoitus- ja ruokailumahdollisuuksia on ollut vaihtelevasti, mutta tapahtumanjärjestäjät ovat tunnetusti hyviä isäntiä. Ilmoittautumista ei tarvita, mutta reittiohjeet ja ohjelmarunko löytyvät täältä.

Maracon-tapahtumat järjestää Oulun yliopiston roolipelikerho Cryo. Kuva: Cryo

X-Con

Mikkelissä 18.-20. lokakuuta

Larpinjärjestäjien verkostoitumis- ja koulutustapahtumaan on edelleen ohjelmahaku käynnissä. Tapahtumassa on tarkoituksena jakaa hyväksi havaittuja larppikäytäntöjä toisille asianharrastajille ja verkostoitua toisten larppaajien kanssa. Tapahtuma järjestetään Mikkelissä Otavan opistolla, eli paikan päällä on hyvä majoitus ja ruokatarjoilu. Tapahtumaan ilmoittautuminen päättyy 27. syyskuuta.

X-Conissa on jaettu Lankka-palkintoja erinomaisille larpeille ja larppiaktiiveille. Kuva: X-con

Pelileiri

Kirkkonummella 25.-27. lokakuuta

Etelä-Suomen Rooli- & Strategiapeliyhdistys (ESRSPY) järjestää perinteikkään syysleirin, jossa keskitytään pelaamiseen. Ohjelmapuoli on painottunut lautapelien suuntaan, mutta mm. roolipelaamista tai boffaamista on, jos vain ohjelmanjärjestäjiä löytyy. Majoitus ja ruokailut tapahtuvat leirikeskuksen tiloissa. Ilmoittautuminen on käynnissä ja jatkuu 20. lokakuuta saakka, mutta paikkoja on vain 22 hengelle, eli kannattaa toimia aikailematta.

Pelileireillä on pelattu kaikenlaisia harrastuspelejä, etenkin lautapelejä. Kuva: ESRSPY

Tracon Hitpoint

Tampereella 23.-24. marraskuuta

Tracon Hitpoint loppuvuoden suurin roolipelitapahtuma: siinä missä muihin tässä listattuihin tapahtumiin osallistuu muutamia kymmeniä kävijöitä, Hitpointiin heitä odotetaan useita satoja. Isompien conien (Ropecon, Tracon) tapaan Hitpointissa on tarjolla monipuolista pelaamista koko harrastuspelaamisen leveydeltä sekä puheohjelmaa etenkin roolipeliaiheista. Ruokailuja tai majoitusta Hitpoint ei järjestä, eli ne ovat kunkin kävijän omalla vastuulla. Avoinna ovat sekä ohjelmahaku (30. syyskuuta saakka), pelisuunnittelukilpailu (4. lokakuuta saakka) että lipunmyynti (niin kauan kuin paikkoja riittää).

Hitpoint-tapahtumassa seikkailijat pääsevät pelipöydän ääreen. Kuva: Tracon Hitpoint

Larpintekijöiden residenssi

Parkanossa 29. marraskuuta – 1. joulukuuta

Jos kaipaat retriittityyppistä mahdollisuutta keskittyä muutamaksi päiväksi larpinkirjoittamiseen, kannattaa suunnata Larpintekijöiden residenssiin. Tapahtumajärjestäjät osoittavat makuupaikan ja kantavat ruokaa pöytään, jotta työtunteja jää mahdollisimman paljon. Tiloja on myös ryhmätyölle ja yleiselle jutustelulle, eli yhteistä jakamistakin tapahtuu halukkaiden kesken. Ilmoittautumisaikaa on lokakuun loppupuolelle saakka, mutta ilmoittautuminen on jo käynnissä ja residenssipaikkoja on vain 30 henkilölle, joten ei kannata jäädä jahkailemaan.

Residenssi tarjoaa virikkeellisen ympäristön larppiprojektien kirjoittamisurakoiden edistämiseen. Kuva: StartupStockPhotos / Pixabay

Kibecon

Espoossa 4.-5. tammikuuta

Kibecon on Espoon Sellon kirjastossa järjestettävä suurisuuntainen animetapahtuma, johon pyritään järjestämään myös peliohjelmaa. Kibecon menee ensi vuoden puolelle, mutta ohjelmanjärjestäjien aktiivisuutta kaivataan jo tänä syksynä. Tilaa on etenkin puheohjelmalle, työpajoille ja esiintymisille, mutta myös perinteiset aikataulutetut roolipelit otetaan avosylin vastaan. Myös Kibeconissa ohjelmanjärjestäjille on järjestetty ruokailu ja lattiamajoitusta löytyy pidempien taipaleiden takaa matkanneille. Kävijänä ilmoittautumisesta ei tarvitse huolehtia: Kibecon on ilmainen ja kaikille avoin tapahtuma.

Espoon Kibecon kaipaa erityisesti roolipeliohjelmaa. Kuva: Kibecon

5 Comments

  1. Lorena Echkart Lorena Echkart 17.09.2019

    Hei!
    Kiitos kun pääsimme listalle! Tässä pari korjausta Kibecon osioon:

    Kibeconilla on ollut aina erillistä iltaohjelmaa joko kirjastossa tai sen välittömässä läheisyydessä. Peliohjelma illalla muun conin/kirjaston sulkeuduttua ei ole myöskään mahdotonta järjestää.

    Työvoima ja ohjelmanpitäjät (myös pelinjohtajat) saavat lämpimän ruuan ja kävijöitä palvelevat kauppakeskus Sellon ravintolat.

    Ulkopaikkakuntalaisille myös ollut tarjolla maksuton lattiamajoitus joka Kibeconissa, eli nukkumatilaa kirjaston nuorten osastolla.

    Ystävällisin terveisin
    Lorena Echkart
    Kibeconin Pelivastaava

    • Sami Koponen Sami Koponen Post author | 17.09.2019

      Kiitoksia tarkennuksista! Laitan täsmennykset tuonne tekstiin.

    • Sami Koponen Sami Koponen Post author | 20.09.2019

      Kiitos huomiosta! KURRY onkin ollut pitkään haastateltavien listallani. Koitetaan saada se onnistumaan tämän syksyn aikana!

  2. Peliviikko Peliviikko 26.09.2019

    Peliviikolla on tyypillisesti myös paljon roolipelitapahtumia.

Leave a Reply to Lorena Echkart Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.