Press "Enter" to skip to content

Conikausi alkaa Espoon Kibeconista

Listasin aikaisemmassa blogauksessa ensi vuoden pelitapahtumia ja laitan ne kohdakkoin myös etusivulle näkyviin, mutta mainitsen vielä erikseen Espoon Sellon kirjastossa järjestettävästä Kibecon-tapahtumasta. Kyseinen coni kun tapahtuu jo 5.-6. tammikuuta eli ensi viikonloppuna.

Kibecon on tiettävästi kävijämäärältään Suomen suurimpia animetapahtumia. Kuva: Kibecon

Animeconiin peliohjelmaa etsimään

Espoon Kibecon järjestetään tulevana loppiaisviikonloppuna toista kertaa, eli kovin vakiintuneesta tapahtumasta ei ole kyse. Ohjelmalistausta lukiessa näyttää kuitenkin siltä, että paikan päällä kyllä tiedetään, mitä ollaan tekemässä. Animevetoisesta ohjelmasta löytyy puheohjelmaa, tanssiesityksiä, piirtämistyöpajaa, cosplaykilpailua ja myyntipöytiä. Viime vuonna Kibeconissa oli Nipporin blogin mukaan liki 6000 kävijää, jolla se kiilaa maamme suurimpien animetapahtumien kaartiin. Tulevan tapahtuman kävijämäärä tuskin tuosta vähenee, joten hyvään conitunnelmaan kannattaa varautua.

Roolipeliharrastajan kannalta kiinnostavinta lienee kuulla, että tapahtumassa on tarjolla “pöytäroolipelaamista hyvässä seurassa”. Sen tarkempaa kuvausta peleistä ei löydy (ks. peliohjelma), mutta kyllähän tuo selvästi oikealta asialta kuulostaa. Puheohjelmaa tarjoaa pelisuunnittelija Ville Vuorela, joka kertoo lauantaina Preadorin ympärille syntyneestä roolipelistä & kirjallisuudesta ja sunnuntaina roolipelaamisesta. Tapahtuma on maksuton, joten kannattaahan tuo käydä vilkaisemassa, jos sattuu olemaan kyseisenä viikonloppuna liikkeellä pääkaupunkiseudulla.

Tapahtumassa on muuten myös majoitusmahdollisuus, joskin se on tarkoitettu vain ulkopaikkakuntalaisille. Lattiapaikkojahan tuo toki tarkoittaa, mutta ehdottoman hienoa, että pitkänmatkalaisille on jokin paikka, johon väsyneen päänsä kallistaa. Kirjaston normaalit palvelut ovat myös käytössä koko tapahtuman ajan, joten kannattaa samalla reissulla poimia mukaansa pari roolipelikirjaakin: Sellon kokoelmista löytyy ihan hyvä otos sekä suomen- että englanninkielisiä roolipelejä.

Roolipelinäyttelyn viimeiset hetket

Pelimuseosta kannattaa poimia mukaansa myös hauska Astuit ansaan! -näyttelyn paita. Kuva: Jaakko Stenros
Mainitsenpa tähän loppuun vielä muistutuksena, että Tampereella Pelimuseon Astuit ansaan -roolipelinäyttely on pystyssä 6. tammikuuta asti.

Jos siis et ole vielä ehtinyt käydä fiilistelemässä kotimaisen roolipelihistorian tuulahduksia, niin kannattaa ottaa asiakseen heti vuoden alusta. Tällaista näyttelyä ei ole Suomessa ennen nähty, eikä sellaista liene tulossa ihan kohta uudelleen.

Be First to Comment

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.