Press "Enter" to skip to content

Posts tagged as “roolipelit uutisissa”

Cthulhu näyttämöllä, murha illallisella ja ropehistoria kirjassa

Keräsin tällä kertaa pääasiassa uutisia välittömän pelikulttuurin ulkopuolelta, eli miten roolipelikulttuuri näkyy muualla kuin pelipöydässä. Helsingin illallisnäytelmäpelit, Cthulhun kutsu -näytelmä ja Ruotsin roolipelihistoriikki ovat kaikki merkkejä siitä, että roolipelikulttuuri kiinnostaa laajempaakin yleisöä.

Kansallinen peliviikko on kaikkialla

Kansallinen pelipäivä on tulevana lauantaina 21. marraskuuta. Pelipäivä on vuosien saatossa vähitellen laajentunut kokonaiseksi peliviikoksi, joka on siis parasta aikaa menossa. Erilaisia pelaamiseen liittyviä tapahtumia järjestetään ympäri Suomea etenkin kirjastoissa. Monipuolisten pelihetkien lisäksi tarjolla on myös luentoja pelikulttuurista ja -kasvatuksesta sekä erilaisia työpajoja. Koko kattaus (sekä listana että kartalle merkittynä) löytyy kätevimmin Pelipäivän verkkosivulta.

Pelipäivät ovat oivallinen tilaisuus paitsi päästä pelaamaan ja tutustumaan uusiin peleihin, myös tavata uusia peliharrastajia. Ei-elektroniset pelit vaativat aina pelikavereita, joten heitä on hyvä etsiä paikallisista pelitapahtumista.

Äkkiseltään eri paikkakuntien pelipäivien sisältöä selaamalla selvästi eniten tarjolla on lauta- ja konsolipelejä. Roolipelitkin ovat kuitenkin edustettuina ainakin Rovaniemellä (minipelejä), Lappeenrannassa, Lohjalla (Myrskyn sankarit), Jyväskylässä (D&D), Seinäjoella (D&D), Hämeenlinnassa (D&D) ja Tampereella (Astraterra).

Pelikulttuurin vankistumisesta kertoo sekin, että Yle lähettää kansallisena pelipäivänä (21.11.) Helsingistä parituntisen suoran lähetyksen, jossa kuulemma käsitellään sekä pelaamista että pelikulttuuria.

Blogaushaaste ja roolipelaamiseen liittyvä kysely

Pauli Hulkkonen kyselee opinnäytetyötään varten lauta- ja roolipeliharrastajien järjestäytyneisyystarpeista. Jeesataan miestä mäessä ja osallistutaan kyselyyn runsain mitoin – aikaa on vielä muutama päivä 23. syyskuuta saakka.

Julistan samalla blogaushaasteen Hulkkosen kyselyyn sisältyvien kysymykset “Miksi harrastat tätä alaa?” ja “Mitä saat tältä toiminnalta?” pohjalta. Minua kiinnostaa tietää, mitä muut ovat siihen vastanneet: Miksi harrastat roolipelaamista? Mitä se sinulle merkitsee? Haastoin kotimaisia roolipeliblogaajia yhteisen aiheen tiimoilta viime vuonnakin ja koska tulokset olivat hyviä, kokeilen samaa tänäkin vuonna. Tulee samalla iskulla mainostettua tuota Hulkkosen kyselyäkin.

Muutamat blogaajat ovat jo haasteeseen vastanneet:

Roolipelaamista Gen conissa

Yhdysvalloissa järjestettävä maailman suurin roolipelitapahtuma Gen con on tältä vuodelta ohi, joten verkosta löytyy kaikenlaisia uutisia ja analyysejä tapahtumasta. Itselleni silmään pistivät jutut kasvaneesta osallistujamäärästä ja tapahtumassa pelatuimmista roolipeleistä.

Skeneaktiiville vankeustuomio

Ei-elektronisessa peliskenessä aktiivisesti toiminut henkilö sai kesäkuussa vankeustuomion lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä (lähde: Lapin Kansa, lue koko uutinen tästä linkistä).

Tarkoitukseni ei ole tässä nostaa esiin henkilöä, vaan muistutella laajemmin peliskenemme toimintakulttuurista. En varsin halua nousta kateederille pitämään moraalisaarnaa, mutta ei sitä oikein voi tällaisen asian yhteydessä välttääkään.

Uutinen oli skenelle järkytys. On syytä epäillä, että tapaukset ovat saattaneet tapahtua ainakin osittain pelitapahtumien varjolla. Lautapeli-, roolipeli ja larppipiireissä on perinteisesti ollut mukana lapsia ja aikuisia, joita harrastus on tuonut yhteen. On selvää, että tällainen yhteistoiminta edellyttää aikuisten puolelta vastuullisuutta ja alaikäisistä huolehtimista. Aikuinen ei ole samanlaisessa asemassa kuin nuoret ja siksi hänen käytökseltään vaaditaan enemmän – yhteinen peliharrastus ei tätä muuksi muuta. Fyysinen koskemattomuus on näistä periaatteista tärkein, mutta luonnollisesti minkäänlainen toisen ihmisen ahdistelu ei ole hyväksyttävää.

Tämä törkeä tapaus on poikkeus, jollaista emme halua tapahtuvan toiste. Sen vuoksi aikuisten harrastajien on hyvä muistaa vastuunsa ja kaikkien on hyvä pitää toisistaan huolta. Samalla pitää kuitenkin muistaa, että kyse on kaikesta huolimatta yksittäistapauksesta: ei-elektroninen pelikulttuuri on Suomessa hyvä ja kehittävä ympäristö kaikenikäisille. Ei ole tarkoituksenmukaista, että skeneemme kuuluva avoimuus lopetetaan tämän vuoksi. Pelon ja valvonnan lisääntymisen sijaan tarvitaan ennen muuta yhteisten pelisääntöjen kunnioittamista. Luulisi sen peliharrastajilta onnistuvan.