Roolipelaamista koronan aikaan

Kun korona iski päälle keväällä 2020 ja sulki suuren osan Suomesta, niin ajattelin että ei tämä ole mikään iso juttu. On sitä aikaisemminkin oltu eristyksissä muista ja oltu vain satunnaisesti kontaktissa muiden ihmisten kanssa, eli eiköhän tämä kevät tässä mene. Kuten mummonikin jo aikoinaan sanoi, että päivän viettää vaikka päällään seisten jos on pakko.

 Harvinaisessa kansalaistottelevaisuuden ja patrioottisuuden puuskassa meidän peliporukkamme siis lopetti lähipelit ja siirtyi etäpelaamiseen. Pelialustaksi valittiin Roll20, sillä siitä pelinjohtajalla oli jo entuudestaan hieman kokemusta. Yhteydenpito hoidettiin discordin kautta, jonne oli jo aikaisemmin perustettu kanava podcastien tekemistä varten.

 Nykyisin kyseinen kanava on lähinnä käytössä meemien jakamista varten.

 Ensimmäiset pelit virtuaalisenpelipöydän ääressä olivat kaukana toimivasta kokonaisuudesta. Discord ei suostunut toistamaan kaikkien pelaajien ääniä kaikille, tai sitten se pätki mitä epäsopivimmilla hetkillä. Pariin otteeseen koko serveri kaatui kesken pelin, eikä kukaan kuullut ketään. Ainakin kerran Roll20 kaatui alta. Onneksi mitään materiaalia ei hukattu. Lukija voi varmaan arvata, että ensimmäiset kokemukset eivät olleet kovinkaan mieltäylentäviä.

 Pelinjohtajan ahkeran uurastuksen ansiosta ja pelaajien lujasta halusta oppia, Roll20 saatiin lopulta taipumaan porukan tahtoon, ja pelit alkoivat pyöriä ihan mukavasti. Vasta vähän aikaa sitten julkaistu Pathfinder 2e pyöri hyvin virtuaaliympäristössä, vaikka hahmolomake ei aina toiminutkaan niin loogisesti, kuin pelaajat olisivat toivoneet, kaikki oleellinen saatiin kuitenkin digitoitua. Tällaisen roolipelin, joka painottaa taktista taistelua ja ruudukoiden käyttämistä niiden mallintamisessa, pelaaminen netissä oli yllättävän mielekäs kokemus, kun tekniikka saatiin toimimaan. Taistelut sujuivat jouhevasti ja niin goblinit kuin kuolleet faaraotkin saivat kohdata seikkailijoiden miekankärjen useammin kuin kerran. Pelaajat naureskelivat ei-pelaajahahmojen aksenteille ja pelinjohtaja joutui useammankin kerran toteamaan pelaajilleen, että ”voit toki yrittää sitä”, kun pelaajat jälleen kerran kyhäsivät kokoon omia suunnitelmiaan, joihin saattoi tai saattoi olla liittymättä pullollinen vodkaa, kukko ja perukki.

Tästä kaikesta huolimatta jotain oleellista tuntui kuitenkin puuttuvan.

Vaikka taistelut sujuivat rivakasti muutaman kerran jälkeen, ja kirjanpito toimi pelinjohtajalla paremmin kuin pöydän ääressä pelatessa, oli roolipelaaminen selvästi haastavampaa kuin yleensä.

 Normaalisti saman pelipöydän ääressä istuessa on helppoa nähdä, mitä kukakin aikoo tehdä, ja kun joku aikoo sanoa jotain. Se ei ole läheskään yhtä helppoa virtuaalisessa ympäristössä. Äänikuri on erittäin tärkeää netin yli pelatessa, sillä jos kaksi pelaajaa puhuu yhtä aikaa, kummankaan puheesta ei saa selvää. Normaalissa tilanteessa kun kaksi pelaajaa alkaa puhua yhtä aikaa, pelaajien ja pelinjohtajan on helppo päättää, kumpi saa sanoa sanottavansa ensin, mutta kun kaikki istuvat fyysisesti eri paikoissa, puheenvuorojen jakaminen tai pyytäminen on haastavampaa.

 Tämän lisäksi muiden kuunteleminen on tuplasti intensiivisempää netissä, kuin pöydän ääressä juuri tämän ”äänikurin” takia. Koko ajan pitää olla 100% skarppi, että tietää mitä kukin sanoo, eikä vahingossa puhu muiden päälle. Saman pöydän ääressä pelatessa voi ottaa rennommin.

 Eikä ongelmaa auta ollenkaan se, että kaikki meidän peliporukassa on niin perkeleen kohteliaita, että kaikki antavat mielummin suunvuoron ensin muille ja odottavat rauhassa omaa vuoroaan. Seuraus tästä? Kukaan ei sano mitään, ellei pelinjohtaja esitä kysymystä Juuri Sinulle, ja silloinkin asia voi mennä ohi, jos netin laatu tippuu yhdenkin pykälän ja puhe muuttuu staattiseksi sähinäksi.

 Moni pelaaja ei myöskään roolipelaa vain puhumalla. Hassut aksentit ja puhetyylit ovat keskeinen osa hahmon eloontuomista, mutta vähintään yhtä tärkeässä osassa ovat maneerit ja eleet, jotka eivät välity kunnolla edes webbikameran kautta. Itselläni on tapana elehtiä vilkkaasti ja toisella peliporukan pelaajalla on usein jokin proppi kädessään, kun hän esiintyy hahmonaan. Aivan kuten normaalissakin kommunikaatiossa, myös roolipelaamisessa nonverbaalinen kommunikaatio (eli siis ”ei-sanallinen kommunikaatio” teille jotka vihaatte anglismeja ja lainasanoja) on jopa suuremmassa roolissa ihmisten puhuessa toisilleen, kuin se, mitä sanoja he käyttävät. Ja vaikka porukka tekeekin parhaansa, hahmon eloon taikominen ei vain ole niin helppoa, kun ei voi hosua ja huitoa, tai väännellää naamaansa vierustoverilleen.

Niinpä niin. Roolipelaaminen ei ole niin helppoa netissä, kuin voisi kuvitella. Lisäksi vaarana on se, että pelaajilla on kaikki turhakkeet, kuten Reddit ja Youtube heti kättensä ulottuvilla, eikä ketään paheksumassa vieressä, jos katsoo kissavideon (tai kymmenen) omaa vuoroaan odotellessa. Harva pystyy vastustamaan Grumpy Cat -meemejä, jos peliporukan oma GC eli PJ ei katso sinua tuomitsevasti vartin välein.

 Jossain vaiheessa meidänkin peliporukan pelinjohtaja lopulta kyllästyi taistelemaan meemi-tsunamia vastaan ja discordin serverille ilmestyi oma ”memes-stay-here” kanava, joka perustettiin yksinomaan kasaamaan kaikki meemit samaan paikkaan, jotta muut tekstikanavat pysyisivät vapaana asiakeskustelulle ja pelimateriaalin jakamiselle. Tosin pitää huomauttaa, että asiallisimmillaankin meidän porukkamme keskustelu on erittäin asiatonta ja meemit ovat yksi kommunikaation muoto muiden joukossa. Lukija tehköt tästä omat päätelmänsä.

Yllättävää kyllä, porukka huomasi viihtyvänsä kaiken tämän säätämisen jälkeen hieman paremmin virtuaalisenpelipöydän ääressä. Ikävä oikean pelipöydän ääreen oli kuitenkin suuri ja moni pelaaja kaipasi mahdollisuutta paiskoa noppia pelinjohtajaa päin, kun tämä ilmoitti kriittisen osuman tekevän nelinkertaisesti vahinkoa pelaajan hahmoon (ehkää meemien spämmääminen olikin pelaajien uusi passiivis-agressiivinen tapa moittia pelinjohtajaa, kun noppien heittely oli nyt estetty? kuka tietää).

 Roolipelaajia on moitittu erakoiksi ja muista eristäytyviksi olennoiksi, jotka eivät juuri koskaan ryömi esille koloistaan (paitsi Ropeconin aikaan). Moni ajattelee roolipelaajan selviävän yksin energiajuomalla ja muita ihmisiä kohtaan tuntemansa vihan voimalla, mutta koronakevät opetti meille, että roolipelaajat sittenkin kaipaavat muita pelaajia ympärilleen. Ehkä ajatus roolipelaajasta erakkona on yhtä harhaanjohtava kuin ilmaisu ”yksinäinen susi”?

 Roolipelatessa vähintään yhtä tärkeässä osassa ovat pelaajat, joiden kanssa pelataa, kuin se mitä peliä pelataan. Jerry, tuttuni Saksasta, sanoi aikoinaan Nepalissa oleskellessamme, että heidän peliporukkansa käyttää roolipelaamista lähinnä ”tekosyynä” kaverien kanssa hengaamiseen.

 Ja ryyppäämiseen, hän lisäsi nopeasti tähän perään.

 Roolipelaaminen on äärimmäisen sosiaalinen harrastus, eikä se onnistuisi ilman muita pelaajia. Se, että pääsee muiden jästipäiden kanssa hakkaamaan goblineita ja alieneita palasiksi pitkän työpäivän päätteeksi, on hyvin rentouttava kokemus. Mutta vaikka saman suorituksen voikin saada pelaamalla Haloa tai Doomia, niin kaverien kanssa saman pöydän ääressä pelaaminen, nopan heittäminen ja kohtuuttoman kofeiinimäärän nauttiminen hyvin lyhyessä ajassa on vain jotain sellaista, mitä mikään muu harrastus ei voi tarjoja.

 Sillä loppujen lopuksi roolipelaamisessa on kyse paljon enemmästä kuin expan tai kultarahojen hamstraamisesta tai siitä, kenellä on eniten OP -buildi.

 Roolipelaaminen on monille meille harrastajille tärkeä henkireikä monessakin suhteessa. Se on meille keino ilmaista itseämme. Se on keino jakaa tarinoita & osallistua niihin. Se on mahdollisuus olla sankari edes yhtenä iltana viikossa ja toteuttaa kaikki villeimmät unelmansa (muun muassa mahdollisuus matkustaa vapaasti..)

 Ja vaikka roolipelaaminen virtuaalisen pelipöydän ääressä onkin parempi ratkaisu, kuin ei ropettamista ollenkaan, (samaan tapaan kuin alkoholiton olut on parempi, kuin ei olutta ollenkaan) niin sitä vaan kaipaa ystävien ja toverien seuraa ajoittain. Omassa pöydässämme laskeskelimme aikoinaan että neljän tunnin sessiosta aikaa kuluu noin puolituntia niin sanottuun ”bullshit-hetkeen”, (jossa kerrotaan nopeasti kuulumiset) tunti roolipelaamiseen, kaksi tuntia taistelemiseen ja puolisen tuntia meemeihin ja random triviaan. Ja me odotamme joka viikko innolla tätä mahdollisuutta päästä taas saman pöydän ääreen kokemaan tämän uudestaan ja uudestaan.

 Vaikka korona aika on tehnyt tällaisesta harrastamisesta kuitenkin aika vaikeaa, (ajoittain jopa miltei mahdotonta) niin jotain on myös opittu. Roll20 pyörii jo varsin näppärästi, ja se on avannut mahdollisuuksia uusien ja erilaisten pelien vetämiseen, sillä virtuaalisesti on helpompi jakaa jotain materiaalia kuin oikeasti, ja virtuaalipelipöydän avulla on helpompi antaa erilaisia visuaalisia peliapuja, kuin klassisessa ympäristössä. Lisäksi netin yli on mahdollista pelata myös sellaisten kaverien kanssa, jotka eivät pääse osallistumaan viikkopeleihin livenä, koska he esimerkiksi asuvat liian kaukana. Myös erilaisten one-shottien ja muiden roolipelikokeilujen testaaminen on helpompaa netissä, kun paikasta toiseen siirtymiseen ei kulu aikaa.

Mutta ennen kuin tämä alkaa kuulostaa siltä, että nettipelit ovat hyvä korvike ”normaalille” roolipelaamiselle, niin haluan muistuttaa että kuulun itse siihen vanhojen jäärien joukkoon, jotka eivät pidä kännyköihin asennettavia noppageneraattoreita juuri minään.

Kaikesta huolimatta minulla ja meidän porukallamme on kuitenkin paljon hyvä muistoja (ja meemejä) koronakevään nettipeleistä, vaikka palasimmekin niistä takaisin olohuoneeseeni yhteisen pöydän ääreen heti kun rajoitukset raukesivat, ja aiomme myös pysyä siellä kunnes virkavalta meidät erottaa.

 Meidän Pathfinder 2e kampanja ”Doomsday Dawn” ja Dark Heresy 2e kampanja ”Innocence Proves Nothing” kampanjat olivat siinäkin mielessä mieleenpainuvia, että ironisempia kampanjoita saa hakea; kummankin keskiössä on jossain vaiheessa ruttoepidemia. Varsin kyseenalainen hetki näille aiheille, mutta minkäs teet. Kun materiaali on valmis, sitä pitää käyttää. Ja jokainen hyvä pelinjohtaja tietää, ettei edes omia muistiinpanoja, tai suunnitelmia sovi muuttaa myöhemmin.

 Seurailin myös mielenkiinnolla, joskin vain toisella silmällä, keskustelua suomalaisten roolipeliharrastajien keskuudessa ja vaikuttaa siltä, että aika moni muu jakaa samat ajatukset ja tuntemukset koronan aikana tapahtuneesta peliharrastamisesta. Jotkut porukoista olivatkin pelanneet jo aiemmin yksinomaan netin välityksellä, eli heille muutosta aikaisempaan ei juurikaan ole, mutta kun kerhohuoneet naulattiin kiinni ja isommat kokoontumiset kiellettiin, suuren osan oli pakko sopeutua, ellei halunnut harrastuksen tyssäävän tähän ja nyt.

Virtuaalisenpelipöydän haltuunotto ei ollut vain tekninen haaste, vaan myös kulttuurishokki. Koskaan ennen meidän porukkamme ei ole tarkastellut omaa pelaamistaan näin tarkasti ja miettinyt sitä, miksi me joka viikko keräännymme yhteen. Roolipelaaminen on hyvin erityinen harrastus ja tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden viettää aikaa ystävien ja pelitoverien kanssa ja juuri tämä yhdessä olo ja toverihenki on se, mikä pitää meidät yhdessä. Pelaaminen on kaikille meille mieluisa tapa viettää vapaa-aikaa ja rentoutua raskaan työpäivän jälkeen ja tämä on yksi niistä kiintopisteistä, joka auttaa meitä jaksamaan huomiseen.

Koronakevään luomista haasteista huolimatta roolipeliharrastaminen vaikuttaa kuitenkin olevan Suomessa edelleen nousussa. Uusia ropeporukoita pomppii esiin kuin sieniä sateella ja naamakirja ja disco ovat täynnä peliseuraa etsiviä pelaajia. Jos menneen vuosituhannen roolipelaajien noitavainot, ja tämän vuosituhannen korona eivät onnistuneet tappamaan tätä harrastusta, niin epäilen, pystyykö siihen mikään.

p.s. Rythm bot on loistava tapa jakaa soundtrackia pelaajille discordin kautta pelatessa.