Olen seurannut mielenkiinnolla Porin pöytäpeliseuran eli Pöllökarhujen blogia, josta päätellen porilaisella yhdistyksellä on runsaasti seurapeleihin liittyvää toimintaa. Päätin haastatella seuran puheenjohtaja Riku Länsinevaa ja varapuheenjohtajana toimivaa Petteri Palomäkeä ja selvittää, mikä meininki Porissa on menossa.
Posts published in “Tapahtumat”
Roolipeliconeihin yms. aikaan sidottuihin tapahtumiin liittyvät tiedotteet.
X-con -larppitapahtumassa on vuodesta 2014 alkaen jaettu tunnustuspalkintoja vuoden parhaimmille larpeille ja muille larppiskenen tärkeimmille tekijöille. Listaan tämän vuoden voittajat, mutta selvitin myös, mitä äänestyksen järjestäjänä toimiva Atte Iiskola näistä Lankka-palkinnoista ajattelee.

Vuoden 2017 kalenteria saa ruveta hiljalleen täyttämään, sillä parin roolipelitapahtuman päivämäärät ovat selvinneet.
Jyväkyläläinen Valocon järjestetään ensi vuonna kolmatta kertaa. Tälläkin kertaa tapahtuma sijoittuu alkuvuoteen. Tällä hetkellä päivämääräksi on kerrottu 11.-12. helmikuuta. Tapahtumapaikkana on tuttuun tapaan Kortepohjan kerhohuone. Valocon on aiempina vuosina ollut Maraconin kaltainen pieni tapahtuma, jossa ei ole tarvetta pelien varsinaiselle aikatauluttamiselle. Meininki on enemmän rentoa yhteenkokoontumista ja pelailemista. Suosittelen kaikille.
Tampereella järjestettävä Tracon Hitpoint järjestettiin ensimmäistä kertaa marraskuussa 2015. Kyse oli eräänlaisesta Tracon-tapahtuman pelaamiseen keskittyvästä versiosta, koska varsinaisessa Traconissa anime- ja muut japaniaiheiset harrastukset ovat pääosassa. Kuluvalta vuodelta Hitpoint jäi kokonaan välistä, kenties Tracon-tapahtuman järjestämisen ja sopivan tapahtumapaikan löytämisen vuoksi. Ensi vuonna tapahtuman ajankohta on 4.-5. maaliskuuta Tampere-talossa. Kyseessä on siis huomattavasti isompi ja keskeisemmällä paikalla sijaitseva paikka kun aiemmin. Toivottavasti kävijämäärä riittää kongressitalon täyttämiseksi. Tracon Hitpoint on Ropeconin tapaan seurapelitapahtuma, eli edustettuna ovat roolipelien lisäksi muutkin ei-elektroniset pelit eli lauta-, kortti- ja miniatyyripelit. Ensimmäisellä kerralla vuonna 2015 roolipelit tuntuivat jäävän miltei vähemmistöasiaan, joten osallistutaan tänä vuonna sankoin joukoin!
Ropeconin ja Traconin päivämäärät ovat olleet jo aiemmin esillä, mutta kätevän yhteenvedon nimissä: Ropecon järjestetään 28.-30. heinäkuuta ja Tracon 8.-10. syyskuuta. Tapahtumapaikka on Ropeconin osalta vielä auki, mutta Messukeskus palveli ainakin viime vuonna hyvin. Tracon puolestaan jatkaa perinteikkäästi Tampere-talossa.
Tiettävästi kaikki roolipelitapahtumat on tältä vuodelta nähty, mutta sehän ei tarkoita, että loppuvuosi menisi vain oman porukan kanssa touhutessa. Annan seuraavassa pari tärppiä toisten roolipelaajien seuraamiseksi ja tarjoan mahdollisuuksia myös osallistumiseen.
Käyn tässä blogauksessa läpi uusien kotimaisten roolipelien arvioita, muistutan muutamista tulevista pelitapahtumista ja nostan esille joitakin kiinnostavia roolipelaamiseen liittyviä blogauksia.