Press "Enter" to skip to content

Poimintoja kotimaisesta blogosfääristä

Roolipelimedia on digiaikana siirtynyt yhdestä julkaisupaikasta lukuisiin eri blogeihin. Keräsin tähän muutamia kiinnostavia blogauksia kuluvan kuukauden ajalta.

  • Roolipelitiedotuksessa on viime vuosien aikana julkaistu lukuisia haastatteluita ja on mukava nähdä, että tällainen näppärä journalistinen sisällöntuotantotapa on siirtynyt myös muihin blogeihin. Soft Shock -blogissa haastateltiin heinäkuun puolivälissä Tuomas Puikkosta, joka on toiminut larppien kuvaajana vuodesta 2010. Hän oli paikalla mm. Neonhämärässä, Halat Hisarissa ja End of the Line -larpissa.
  • Joel Sammallahti aloitti roolipeliaiheisen bloginsa vasta hiljattain ja on keskittynyt lähinnä oman kampanjansa GURPS-sovitukseen. Hänen dice and lives -blogistaan löytyy kuitenkin myös kiinnostavaa pohdintaa hänelle ominaisesta pelityylistä. How I Play: Dice and Decisions ja Dice and the Game Master toimivat ikkunana erään peliharrastajan pelitapaan, joihin on muutoin vaikea päästä tutustumaan.
  • Elokuun alussa Miska Fredman kertoi Astraterra-pelinsä blogissa, että keväällä julkaistut lisäosat ovat nyt saatavilla myös painettuina versioina.
  • Myös Mike Pohjolan suunnitteleman Myrskyn sankarit -roolipelin maailmanvalloitus etenee, kun blogauksen tietojen mukaan pelin englanninkielinen käännös on saatavilla kansainvälisestä verkkokaupasta ja fyysisenä kappaleena ainakin Ruotsissa SF Bokhandelnissa.
  • Ropeconin osalta katseet siirtyvät jo kohti ensi vuotta, sillä ensi vuoden järjestäjä- eli coniteahaku on käynnissä. Vastuullisia järjestelytehtäviä on useita erilaisia ja hakemukset pitää olla perillä 27.8. mennessä, joten tästä blogauksesta vaan syynäämään tarkempia tietoja.
  • Ville Vuorela tiedotti omassa blogissaan, että hänen aiemmin kaavailemansa Borvaria-aiheinen Praedor-lähdeteoksensa on tulossa. Perinteisen lähdeteoksen lisäksi luvassa on Petri Hiltusen kuvituksella varustettu korttipakka, josta arvotaan kohtaamisia Borvariassa.
  • Limun Ropellukset -blogi on omistautunut vanhan koulukunnan Dungeons & Dragons -pelaamiselle. Aihetta käsitellään monipuolisesti ja suosittelen etenkin viime viikon blogausta, jossa käsiteltiin luolaston suunnittelua eräänlaisten tarkistuslistojen avulla.

Be First to Comment

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.