Press "Enter" to skip to content

Roolipeliharrastuksen 40. vuosipäivä

Ensimmäinen roolipeli, Dungeons & Dragons, tuli markkinoille tammikuun lopulla vuonna 1974. Roolipeliharrastuksella on siis ikää napakat 40 vuotta. Kotimainen skene ei ole juhlapäivää erityisesti huomioinut, mutta maailmalla tilanne on toinen. Kokosin vähän linkkejä uutisiin ja artikkeleihin.

Juhlapäivän ajoitus

Dungeons & Dragons aloitti taipaleensa omakustannepelinä noin neljäkymmentä vuotta sitten. Ei ole yksinkertaista määrittää, milloin varsinainen julkaisu tapahtui: peliä tietysti pelattiin jo ennen virallista julkaisua eikä virallista julkaisupäivää ole mainittu alkuperäisissä lähteissä. D&D:n historiaa tutkinut Jon Peterson setvii asiaa läpi tässä blogauksessaan ja päätyy lopulta päivään, jona pelin julkaisija Gary Gygax piti jonkinlaisen D&D:n julkistustapahtuman kutsumalla kaikki kotiinsa pelaamaan. Tuo päivä oli “tammikuun viimeinen sunnuntai”, joka sattuu tänä vuonna olemaan 26. päivä.

Juhlapäivän kunniaksi Peterson antautui myös verkkohaastatteluun, jossa sai kysyä mieheltä mitä tahansa. Tekstiä on paljon, mutta joukossa on varsin kiinnostaviakin kysymyksiä. Voi tietysti miettiä, että missä määrin historioitsija osaa sanoa mitään varmaa laajemmasta roolipelikulttuurista, mutta perusteltuja mielipiteitä on aina ilo lukea.

Jos täsmällinen syntymäpäivä onkin hakusessa, niin vuodesta ei ole mitään epäselvyyttä. Pelin nykyinen omistaja Wizards of the Coast -yritys aikookin julkaista tänä vuonna pelistä uuden viidennen laitoksen nimenomaan 40-vuotistaipaleen kunniaksi. Tietysti pelistä on saatavilla myös alkuperäiskappaleen uusintapainos jymäkässä juhlakuosissa.

Valtamediatkin huomasivat

Dungeons & Dragons on sen verran iso kulttuurivaikuttaja, että juhlavuosi kirvoitti artikkeleita pariinkin yhdysvaltalaiseen sanomalehteen. The Guardian -lehdessä nautiskellaan toimittajan muistoilla omista pelihetkistä ja pohdiskellaan D&D:n pelaamisen sosiaalista puolta. USA Today -lehden artikkelissa käydään läpi D&D:n laajaa kulttuurillista vaikutushistoriaa. Tuo jälkimmäinen artikkeli varsinkin kannattaa lukaista, jos D&D:n painava vaikutus ei ole entuudestaan selvä.

Uutisia ja blogauksia on koottu kätevästi RPG Geek News -sivuston blogaukseen, joten en suotta toista niitä tässä. Sieltä löydät linkit esimerkiksi monien roolipelialan työskentelijöiden haastatteluihin koskien tätä juhlapäivää sekä niihin siirappisiin rakkauskirjeisiin D&D:lle, joka muutti elämän kertaheitolla.

Kotimaisen skenen liikkeitä

Kotimaisilla roolipelifoorumeilla Dungeons & Dragons -juhlapäivä ei ole saanut väentungosta aikaan; muutama kertoi pelaavansa D&D:ä juhlapäivän kunniaksi. Mitä olen oppinut vanhasta D&D:stä -ketju puolestaan kuvaa hyvin sitä kokemusta kirjoa, joka roolipelaajilla on D&D:stä. Pelihän julkaistiin suomeksi 1980-luvulla ja se on ainakin Pelilaudan kyselyssä osoittaunut suosituimmaksi aloituspeliksi. Ensimmäiset roolipelikokemukset ovat herkästi aika haparoivia, mikä varmasti selittää osaltaan pelaajien pelikokemusten erilaisuutta.

Blogosfäärin puolella juhlapäivä sai lähinnä kovimmat D&D-harrastajat näppäimistön äärelle. Limun Ropellukset -blogista löytyy pientä pohdiskelua D&D:stä ja roolipelihistoriasta ylipäänsä. Jukka Särkijärvi, pitkän linjan D&D-aktiivi ja Suomen Pathfinder Societyn nokkamies, kirjoitti omassa blogissaan ylistyslaulunsa D&D:lle ja roolipelaamiselle ylipäänsä. Jonas Mustonen puolestaan innostui juhlapäivästä niin, että lahjoitti D&D-klooni Lamentations of the Flame Princess -pelipaketin ensimmäiselle, joka ehti sitä häneltä pyytää. Hatunnosto Jonakselle!

Be First to Comment

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.