Press "Enter" to skip to content

Roolipelaamista Gen conissa

Yhdysvalloissa järjestettävä maailman suurin roolipelitapahtuma Gen con on tältä vuodelta ohi, joten verkosta löytyy kaikenlaisia uutisia ja analyysejä tapahtumasta. Itselleni silmään pistivät jutut kasvaneesta osallistujamäärästä ja tapahtumassa pelatuimmista roolipeleistä.

Kasvua enemmän kuin coni kestää

Gen con ilmoitti virallisessa lehdistötiedotteessaan, että vuosi 2015 oli kuudes perättäinen kasvun vuosi. Tänä vuonna tapahtumassa vieraili yli 60 000 henkeä, kun vielä vuonna 2010 kävijämäärä ylitti vaivoin 30 000 hengen rajapyykin (ks. Wikipedian tilastot). Samanlaista kasvua on tapahtunut myös näyttely- ja myyntialueille osallistuvien firmojen suhteen: vuonna 2012 reilut 200 ja tänä vuonna jo yli 400 kappaletta. Kasvupyrähdys ei koskenut ainoastaan roolipelitapahtumaa, vaan ICv2:n Rob Salkowitzin mukaan myös isot sarjakuvatapahtumat ovat rikkoneet viime vuosina kävijäennätyksiä. Selvää on, että “nörttikulttuuri” on kovassa nosteessa.

Tämä on näkynyt myös myyntiluvuissa. En tiedä sen tarkemmin mistä ICv2 lukunsa repii ja ovatko ne kuinka tarkkoja, mutta selvää on, että myyntikäyrät osoittavat ylöspäin. Roolipelien osuus ei-elektronisten pelien markkinoista on murto-osan luokkaa, mutta silti se tarkoittaa parikymmenen miljoonan dollarin pottia. Huomionarvoista on myös roolipelien myyntilukujen vilkas kasvuvauhti viime vuosien aikana.

Ripeä kasvu ei kuitenkaan ole tapahtunut ongelmattomasti. Gen conin tiloja ei ole rakennettu lisää vuoden 2011 laajennuksen jälkeen, joten tapahtumapaikalla alkaa olla vuosi vuodelta ahtaampaa. Indianapoliksen palvelutarjonta ei liioin ole lisääntynyt: ravintoloissa ehkä vielä riittää tilaa, mutta esimerkiksi kohtuuhintaista hotellihuonetta on alati vaikeampi saada. Michael J. Tresca kirjoitti pitkällisesti siitä, miten jonoja on yritetty ehkäistä erilaisia arvontoja suosimalla, mutta tämä ratkaisu ei taatusti miellytä kaikkia. Luonteva ratkaisu olisi tietysti siirtyä isompaan konferenssikeskukseen, mutta tapahtumajärjestäjien solmimat pitkät sopimukset lyövät kapuloita rattaisiin. Gen con nimittäin järjestetään Indianapoliksessa ainakin vuoteen 2020 saakka.

Coniyleisön pelit osana markkinointia

Suosituimpien roolipelien nimeäminen luotettavasti ei ole helppo tehtävä. Ei ole selvää pitäisikö asiaa varten seurata sitä, mitä ihmiset ostavat vai sitä, mitä he pelaavat. Kummastakaan ei tietenkään ole saatavilla varmoja lukuja. Veikkausten, arveluiden ja päätelmien perusteella voidaan kuitenkin todeta, että Dungeons & Dragons on kukkulan suvereeni kuningas. D&D:n tuorein laitos ja Pathfinder pitävät kärkisijoja, mitattiinpa asiaa sitten ICv2:n myyntilukujen avulla tai EN Worldin skenekuhinankin mittarilla.

Nyt ahkerat harrastajat ovat tutkineet asiaa myös Gen con -peluutusten osalta. RPG Geek -foorumilla lukuja on pyöritelty niin pelaajamäärän kuin pelituntienkin osalta, mutta kärkisijat eivät siitä ihmeesti muutu. Pathfinder ja D&D:n 5. laitos ovat magnitudin verran muita pelejä edellä (koska julkaisijat ovat panostaneet pelien markkinointiin). Conissa pelatuimpien pelien joukossa ovat myös Shadowrun ja World of Darkness, joilla on näkyvyyttä muillakin mittareilla. Sen sijaan Legend of the Five Rings ja Call of Cthulhu näyttäisivät olevan erityisesti coniyleisön suosikkeja. Ensimmäisen kerran yli 30 vuotta sitten julkaistu Call of Cthulhu näyttää ottaneen paikkansa ropeskenen kiistattomana klassikkopelinä.

Oikeasti nämä luvut eivät kerro siitä, mitä conissa todella pelattiin, vaan ainoastaan siitä, mitä pelejä oli tarjolla. Kävijämäärän reipas kasvu tosin tarkoittanee, että tarjottuja pelejä pelattiin varsin korkealla prosentilla. Joka tapauksessa pelitapahtumassa iso osa pelauttamisesta tapahtuu pelijulkaisijoiden järjestämänä (eikä kotoisan Ropeconin tapaan itsenäisten harrastajien voimin), joten luvut eivät kerro suoraan siitä, mitä pelejä conikävijät pelaavat palattuaan arkeen.

2 Comments

  1. […] suurin roolipelitapahtuma Gen con rikkoi jälleen kerran kävijämääräennätyksensä (ks. aiempi artikkelini aiheesta), joten järjestäjät joutuivat vihdoin siirtämään koko tapahtuman suurempiin tiloihin. Wil […]

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.