Tuomas Kuusniemi rupesi hiljan tekemään Ropehiiren kolo -nimistä videoblogia, johon on ensimmäisen kuukauden aikana kertynyt seitsemän jaksoa. Kyseessä ei kuitenkaan ole Kuusniemen ensimmäinen roolipeliaiheinen projekti. Utelin videoblogin tekemisen lisäksi myös oululaisen roolipeliskenen tilasta.
Millainen on oma roolipeliharrastushistoriasi?
Nähdäkseni en niinkään aloittanut roolipelaamista kuin en vain lopettanut leikkimistä. Kun kavereiden kanssa leikittiin Legoilla ja Action Force -ukkeleilla niin siinä alettiin sopimaan sääntöjä spontaanisti. Ensimmäinen kaupallinen roolipelijärjestelmä minkä omistin oli Keski-maa roolipeli, jota ostohetkellä luulin vielä lautapeliksi.
Ennen pitkää sain kivut hallintaan ja päädyin yliopistoon vuonna 2003. Tämä yleinen aktivoituminen sitten johti myös pelinjohtamisuran alkuun. Pian johdinkin sitten Cyberpunk-pelejä kymmeniä tunteja viikossa, ja Oulun yliopiston roolipelikerho CRYO:n kautta päädyin tutustumaan laajempaan pelivalikoimaan kuin mitä oikeastaan osasin aavistaa olevan olemassa. Melkeinpä kaikkea oli sitten pakko kokeilla!
Nykyään pelaan roolipelejä 2-4 kertaa viikossa, ja olen todennut tämän ihanteelliseksi tahdiksi.
Olet pelaamisen lisäksi ollut muutenkin aktiivinen toimija skenessämme mm. roolipeliseura CRYO:n riveissä ja Noppatuurin tekijänä. Missä kaikessa olet ehtinyt olla vuosien saatossa mukana?
Päädyin CRYO:n hallitukseen tiedottajaksi aika lailla vahingossa. Oli 2007 vuosikokous ja pikkujoulut, ja olin paikalla rekryämässä peliporukkaa kuvattavaksi vuorovaikutustutkimuksen aineistoksi. Ei mennyt montaa kuukautta kun olin myös nuorisoyhdistys Kuudes rinki ry:n hallituksessa verkostoitumassa.
Totesin yhdistystoiminnan olevan koukuttavan palkitsevaa hommaa, ja silloin huomasin kuinka tärkeää yhteistyö on. Järjestöt ovat luonteeltaan erikoistuineita, ja vaikka ne saavat tahoillaan yhtä sun toista aikaiseksi, spesialistisynergia voi saada aikaan isoja juttuja! Esimerkiksi kaupungin rahoittama Kuudes rinki ja aktiivisen rivijäsenistön omaava CRYO ovat käytännössä mullistaneet oululaisen roolipelaamisen tarjoamalla sekä taloudellista että henkistä tukea.
Viime vuonna päädyin sääntösuunnittelijaksi Erasmus+ -rahoitteiseen RUNE-roolipeliin. RUNE on tarkoitettu opettajien ja nuorisotyöntekijöiden käyttöön, ja on suunniteltu roolipeliummikkojenkin johdettavaksi. Kyseessä on Etelä-Suomen rooli- ja strategiapeliyhdistyksen (ESRSPY) vetämä projekti, ja siinä sivussa sitten päädyin Noppatuuriinkin, ja sen kautta sitten innostuin tubettajaksikin kaiken muun roolipelitoiminnan ohella.
Kerrotaan, että Oulussa pöhisee verrattain aktiivinen roolipelaamisen paikallisskene pelitapahtumineen ja yhdistyksineen. Millainen meininki teillä siellä on?
Oulussa pyörii ainakin puoli tusinaa kaikille avointa viikottaista rooli-, lauta-, figu- tai korttipeli-iltaa, jokainen eri tahon järjestämänä. Sekä Kuudes rinki ry että Oulun interaktiiviset eläytyjät (OIEI) ovat Oulun nuorisotoimen suosiossa aktiivisuutensa myötä, ja varsinkin Kuudennen ringin antama tuki kodeissaan kokoontuville peliporukoille on stimuloinut roolipeliharrastusta.
Viimeisin lisä skeneen lienee toukokuun alussa perustamani roolipelisuunnittelijoiden vertaisryhmä, joka kahdesti kuukaudessa kokoontuu nakertamaan roolipeliprojektien solmukohtia juomakupposen äärellä. Tällä hetkellä haasteena on saada kaikki tämä vimmattu toiminta koordinoitua, ja ties vaikka järjestää isompaakin roolipelitapahtumaa.
Julkaisit Ropehiiren kolo -videoblogin ensimmäiset jaksot toukokuun alkupuolella. Miksi videoblogi houkutteli formaattina enemmän kuin perinteinen tekstimuotoinen blogi?
Minulla on tapana hioa tekstiä tolkuttoman paljon, ja vaatia siltä suurta täsmällisyyttä ja selkeyttä (ja tämän myötä kaartaa akateemiseen kuivuuteen). Olen siihen yleensä hyvin tyytyväinen loppujen lopuksi, enkä pidä itseäni mitenkään huonona kirjallisen tekstin tuottajana, mutta koen sen paljon työläämmäksi kuin, no, roolipeleistä höpisemisen.
Audiovisuaalinen lähestymistapa on myös tullut Noppatuurin suoratoistojen myötä tutummaksi, ja muutenkin olen alkanut seuraamaan mm. Adam Koebelia, Matt Colvillea ja Dael Kingsmillia YouTubessa. Näillä tekijöillä visuaalisuuden taso vaihtelee, mutta kaikkia olen voinut kuunnella silloin kun vaikka kahlaan netissä etsien inspiraatiokuvia tai pelailen mobiilipelejä. Näin olen lämmennyt podcast-tyyppiselle sisällölle.
Syy, miksi en tee pelkästään äänipodcastia on pääosin halussani inhimillistää itseäni pelivaikuttajana. En halua olla kasvoton taiteilijanimi, haluan olla ihminen jonka äänen kuulee ja ilmeet näkee. Pidän siitä, että yleisö näkee hämmennykseni kun haen oikeita sanoja, miten hymyilen kun muistelen menneitä lämmöllä, miten pomppaan kun oivallan jotain mielestäni merkityksellistä kesken monologin. Kieltämättä nautin myös mahdollisuudesta ilmaista itseäni editoijana lisäämällä oheismateriaalia oman lärvini seuraksi, ja tuleehan sitä välillä näitä työkaluja käytettyä puheenaiheen havainnollistamiseen tai muuhun jotakuinkin asialliseen tarkoitukseen.
Miten näet Ropehiiren kolo -vlogin vertautuvan Ropetupaan tai Nörttikanavaan?
Karkeasti voisi sanoa, että keskityn näitä enemmän roolipelaamiseen toimintana ja vähemmän roolipeleihin tuotteina. En esimerkiksi aio tehdä unboxing-videoita, ja varsinaiset roolipeliarvostelutkin jäänevät vähille. Minua kiehtoo eniten se, miten roolipelejä pelataan, mikä siinä viehättää ja turhauttaa, ja miten siitä voi saada enemmän irti. Totta kai tähän liittyy roolipelituotteiden käsitteleminen, mutta esimerkiksi Cyberpunk 2020 -aiheinen videoni lähestyy teosta tutkien sitä, minkäsuuntaisia pelikokemuksia se tarjoaa enkä puutu esimerkiksi kirjan taittoon, käytettävyyteen tai muihin fyysisiin ominaisuuksiin. En usko olevani mitenkään erityisen hyödyllinen näillä osa-alueilla.
On harmillista, että suomalainen roolipelivloggaaminen on näin niukkaa. Jokainen kokee roolipelaamisen eri tavalla, ja olisi hienoa saada täydentäviä ääniä esille mahdollisimman monessa mediassa.
Millaista Ropehiiren kolon tekeminen on? Laaditko esimerkiksi tarkat käsikirjoitukset tai jääkö leikkauspöydälle pieleen menneitä ottoja?
Ennen Cyberpunk 2020 -videon editointia en ollut koskaan muokannut mitään videokuvaa millään tavalla, enkä myöskään ole juuri videokuvannut itseäni, joten aikamoista haparointia tämä on ollut. Alkuun kokeilin käsikirjoitusta, mutta sen esittäminen tuntui, no, esittämiseltä. Tässä vähitellen olen päätynyt sellaiseen metodiin, että alan puhumaan kameralle vapaamuotoisesti aiheesta, ja kun olen joko päätynyt sivuraiteille tai innostunut pureutumaan johonkin aiheen osaseen, aloitan kuvaamisen uudestaan ja keskityn puhumaan tästä tarkentuneesta aiheesta. Yleensä näistä videoista ei tarvitse sitten leikata muuta kuin teknisiä kömmähdyksiä.
Mistä johtuu, että harrastajat eivät yleensä käsittele tuoreita ilmiöitä tai pelejä, vaan vanhempaa materiaalia? Ropehiiren kolossakin käsittelet ensimmäisissä jaksoissa Cyberpunk-roolipeliä (v. 1990) ja GNS-teoriaa (v. 2001-2004).
En ole valmis allekirjoittamaan tätä väitettä. Omalla kohdallani syyt olivat varsin pragmaattisia. Tiesin, että ensimmäisen videon tuottaminen tulisi sisältämään paljon uusien teknisten taitojen opettelua, joten halusin puhua aiheesta, joka on minulle mahdollisimman tuttu – ja mikäpä sen tutumpaa kuin Cyberpunk 2020, tuo lukemattomien peli-iltojen ilo. GNS-teoria -video puolestaan tuli tarpeelliseksi ihan sen takia että menin viittaamaan simulationismiin Cyberpunk-videossa. Muutenkin GNS-teoria on vaikuttanut paljon käyttämääni sanastoon, ja se nyt vain on reilua ilmaista mitä sanoillaan tarkoittaa.
Oman kokemukseni mukaan roolipelaajien välisissä keskusteluissa puhutaan ihan mukavasti tuoreesta tuotannosta, mutta ymmärrän kyllä hyvin miksi väittämäsi voisi päteä monissa piireissä. Harrastuksen ydinhän on monipuolinen kerronta ja sääntöjen luova soveltaminen, ja tämän myötä käyttämämme työkalut eivät vanhene kuten esimerkiksi videopeleille käy teknologian marssiessa eteenpäin. Tuttuja sääntöjä on helppo soveltaa uusiin tilanteisiin, mikä puolestaan sallii laajempaa tapahtumien kirjoa pelin sisällä, pitäen tarinat tuoreina ja osallistujat onnellisina vuosikymmenestä toiseen. Riippumatta siitä, missä kohtaa roolipelien kehittymisen historiaa on mukaan pompannut, suosittelen kyllä kaikille tutustumista sekä uuteen että vanhaan: mitään näitä ei tehty turhaan, ja kaikista voi oppia jotain, millä parantaa oman lempipelin antia.
Millaista materiaalia sinulta on tulossa seuraavissa jaksoissa?
Erilaiset klisheet ja stereotypiat ovat pyörineet mielessäni tässä viime aikoina, ja niistä varmaan liikenee ihan videosarja. Tunnustelen myös kirvoittaako tuore Star Trek Adventures -kampanjani ajatuksia, joita jalostaa ja jakaa suurelle yleisölle. Ennen pitkää aion myös tuottaa englanninkielisiä videoita, joilla esittelisin suomalaisia roolipelejä muulle maailmalle. Tietenkin otan myös mielelläni ehdotuksia vastaan katsojilta.
Markkinointi eli yleisön löytäminen on likipitäen kaikille kotimaisille ropeskenen projekteille yhtäläinen ongelma. Miten olet lähestynyt asiaa Ropehiiren kolon osalta?
Käytännössähän Ropehiiren kolo on henkilökohtainen aftergame-nurkkani Noppatuurin Ajankohtaiselle D6:lle, ja toivonkin saavani synergiaetua sen kautta. Levitän sanaa myös Twitterin ja Instagramin kautta @muadmouse -nimimerkillä, ja partioin Discordissa mm. Suomen roolipeliseura ry:n ja CRYO ry:n palvelimilla.
En voi sanoa hautoneeni mitään erityistä markkinointistrategiaa, tai edes olevani kovin kunnianhimoinen asian suhteen. Minulla ei ole moiseen tarvittavaa vimmaa tai jaksamista, joten suuri toiveeni on että roolipelaajien viidakkorumpu levittää sanaa sekä minusta että muista suomalaisista roolipelikulttuurin härppijöistä. Jos Suomessa keskusteltaisiin roolipelaamisesta yhtä ansiokkaasti kuin meillä suunnitellaan ja julkaistaan roolipelejä, koko harrastus kukoistaisi ihan eri tavalla.
Onko sinulla suurta visiota Ropehiiren kolon tulevaisuuden kannalta vai onko se tarkoitettu enemmän henkilökohtaiseksi viestimeksi, joka elää omien mielenkiinnon kohteidesi mukaan?
Teen Ropehiiren koloa vammojen ja kipujen kanssa elämisen asettamissa rajoissa, joten mitään suuria suunnitelmia minulla ei ole varaa elätellä. Intohimo tähän harrastukseen on se asia, joka minua ajaa eteenpäin niin videoiden tekemisessä kuin muussakin elämässä, ja uskon Ropehiiren kolon pysyvän kotoisana ja henkilökohtaisena itseilmaisukanavana.
En tosin voi mitään projektihenkisyydelleni, joten ties mihin tässä päätyy, varsinkin kun roolipelikulttuuri pöhisee eteenpäin ja saa aina vain enemmän näkyvyyttä ja arvostusta osakseen. Olisihan suomalainen versio Critical Role -tyyppisestä ohjelmistosta siisti juttu…
Be First to Comment