Press "Enter" to skip to content

Haastattelussa: Rovaniemen liveroolipelaajat

Rovaniemi on tiettävästi Suomen pohjoisin paikkakunta, josta löytyy järjestäytynyttä roolipelitoimintaa. Rolli eli Rovaniemen liveroolipelaajat viettää tänä vuonna 10-vuotissynttäreitään, joten oli sopiva hetki kysyä, miltä skene näyttää napapiirin tuntumassa. Yhdistyksen rahastonhoitaja Virva Vuopala vastaili.

Mitä kaikkea toimintaa yhdistyksenne järjesti viime vuonna?

Viime vuosi 2017 oli järjestöllemme varsinainen hiljaiselon vuosi, emme järjestäneet sinä vuonna yhtäkään larppia. Ainoa Rollin toimijoiden peli pidettiin Oulussa, sisaryhdistyksemme Oulun Interaktiiviset Eläytyjät eli OIEI ry:n nimen alla.

Rolli-kahveilla on usein muutakin pientä evästä kahvin ja teen lisäksi.

Toimintamme muodostuu liveroolipelitapahtumien järjestelyistä ja sen oheistoiminnasta. Näistä yleisin muoto on Rolli-kahvit, jotka ovat joka toinen viikko Rovaniemen pääkirjastolla järjestettävä vapaamuotoinen kahvittelutilaisuus. Niitä pidettiin myös viime vuonna, vaikka varsinaisia larp-tapahtumia ei ollutkaan.

Järjestönne on perustettu vuonna 2008. Miten toiminta on muuttunut vuosikymmenen kuluessa?

Rolli ry:n tarkoituksena ja lähtökohtana on perustamisesta asti ollut liveroolipelitoiminnan tukeminen, ja sillä tiellä on jatkettu. Rolli-kahvit ovat melko uusi, vasta muutamia vuosia mukana ollut ratkaisu, mutta pohjimmiltaan toiminta on edelleen varsin samanlaista – pelintekijöiden tukemista ja larp-varaston ylläpitoa ja hyödyntämistä larppeja varten.

Myös muunlaisiin tapahtumiin pyritään osallistumaan nykyään aktiivisemmin, esimerkiksi Sahanperän savotassa olimme lukemassa satuja viime vuonna ja toivottavasti tänäkin vuonna!

Vietätte tänä vuonna 10-vuotisjuhlianne. Millaista ohjelmaa siihen liittyen luvassa?

Juhlavuoden kunniaksi pidettiin maaliskuun lopulla Leirikarin leirikeskuksessa majatalofantasialarppi Erreàn kronikat: Sodan jaloissa, joka oli hieman tavallista suurempi larp-tapahtuma. Myös varsinainen gaalatapahtuma on tuloillansa syys-lokakuussa, mutta siitä en vielä uskalla sen tarkemmin mitään paljastaa.

Roolipeliyhteisöjen muotoutuminen yhdistykseksi ei ole roolipeliskenessämme itsestäänselvyys, vaikka se larppipuolella tyypilisempää onkin. Miksi aktiiviporukkanne aikoinaan järjestäytyi yhdistykseksi? Mitä hyötyä siitä on ollut?

Järjestäytymisen takana oli, kuten asioissa yleensäkin, raha. Rekisteröityneen yhdistyksen on helpompi saada tukia esimerkiksi kaupungilta ja muodostaa pysyvämpiä yhteistyösiteitä eri tahoihin. Ihmiset ovat yleensä varsin liikkuvaisia, varsinkin täällä päin, jolloin yksittäisten ihmisten luomat suhteet virallisiin tahoihin tuppaavat katkeamaan kun henkilö muuttaa esimerkiksi töiden tai opiskelujen perässä. Yhdistyksen kautta muodostetut siteet pysyvät, vaikka yhdistyksen sisäinen kokoonpano hieman muuttuisikin.

Väitetään, että pelaaminen olisi pääasiassa 20-40-vuotiaiden miesten harrastus. Näkyykö tämä yhdistyksenne jäsenistössä tai toimintaan osallistuvassa yleisössä?

Roolipelaaminen epäilemättä on hyvin miehinen kenttä, varsinkin perinteisten kynä ja paperi -pelien suhteen. Liveroolipelaamisessa ongelma on kuitenkin päinvastainen, miehet ovat larp-piireissä usein vähemmistössä. Spekulaatioita ilmiön syiksi kyllä löytyy ja vaikka millä mitalla, mutta niistä saisi jo aivan oman haastattelunsa. Erityisesti täällä pohjoisessa pelit painottuvat usein hahmojen sisäiseen kehitykseen ja eläytymiseen, eikä toimintapohjaisia pelejä juuri järjestetä. Esimerkiksi bofferiporukka on Rovaniemellä erikseen (Rovaniemen boffaajat), eikä varsinaisia yhteistyökuvioita heidän kanssaan valitettavasti ole.

Iän suhteen olen kyllä samaa mieltä, suurin osa harrastajista alkaa olla 30:n paremmalla puolella. Siinä ei tietenkään itsessään ole ongelmaa, mutta nuorisojärjestöstatus alkaa ehkä olla hieman kyseenalainen. Onneksi meilläkin on muutamia aktiivisempia nuoria larppaajia, jotka saavat puhuttua kaverinsakin mukaan.

Miltä Rovaniemen larppiskene näyttää? Mitä omaleimaista paikalliseen larppikulttuuriin kuuluu?

Rovaniemen larp-skene on aktiivisen ristiinmuuton seurauksena varsin pitkälle kietoutunut Oulun vastaavaan, mutta siitä etelämmäs suhteet ovat heikommat. Rolli ry on rekisteröity nuorisojärjestö, joten kaikki sen tapahtumat ovat täysin alkoholittomia, mikä on koko Suomeen verraten ehkä hieman poikkeuksellista. Olen itse niitä larppaajia, joille henkinen (ja toki myös fyysinen) etäisyys etelään on suuri, enkä ole paikalliseen pelikulttuurin tutustunut erityisen läheisesti. Erot ovat kuitenkin mielestäni todella vahvasti pelinjohtaja- ja pelikohtaisia, eivätkä niinkään kiinni pelin varsinaisesta sijainnista.

Oikeusjuttu-larpit olivat yleisölle suunnattuja lyhyitä näytösluontoisia tapahtumia.

Vapaaehtoispohjalta toimittaessa pelien, yhdistyksen pyörittämisen ja muun toiminnan järjestäminen on joskus hankalaa. Millaisia haasteita te olette kohdanneet?

Kaveriporukalla tehdessä haasteita kyllä riittää. Projekteihin lähdetään usein silkalla tunteen palolla ilman varsinaisia konkreettisia suunnitelmia ja vastuunjakoa. Joskus tämä toimii, joskus taas ei. Harvat meistä ovat tosielämässä projektijohtamisen ammattilaisia, eikä larp-projekteihinkaan aina suhtauduta niiden ansaitsemalla vakavuudella. Tunteella tehtäessä erityisesti haastavammat osiot jäävät usein junnaamaan, eivätkä aikataulut jousta aivan halutulla tavalla. Myös perinteiden tiedonkulun varmistaminen on jokaisessa projektissa yllättävsti uudelleen vastaan tuleva haaste. Onneksi tämä on omistautuneiden ja vastoinkäymisiin sopeutuvien ihmisten laji, ja kaikista haasteista on tähän mennessä selvitty!

Onko teillä joitakin yhteistyökumppaneita esimerkiksi toisista roolipeliskenen toimijoista tai Rovaniemen kaupungin suunnalta?

Rovaniemen kaupungin nuorisotoimi sekä erityisesti Rovaniemen kaupunginkirjasto ovat meille korvaamattomia yhteistyökumppaneita. Myös Metsähallitus on tukenut toimintaamme tarjoamalla meille pelipaikkoja, mitä arvostamme valtavasti. Usein kaverina toimii myös oululainen sisaryhdistyksemme OIEI ry, jonka vaate- ja tavaravarastoa olemme usein hyödyntäneet.

Rolli osoitti tukensa Arctic Pridessa, vähemmistökulttuurien ja seksuaali- & sukupuolivähemmistöjen asemaa puolustavassa tapahtumassa.

Yhdistyksenne verkkosivut ovat olleet matalina jo hyvän tovin ja järjestäydytte pelkästään Facebook-sivun avulla. Eikö verkkosivuille ole enää tähän maailmanaikaan tarvetta?

Mielestäni nettisivujen tarve alkaa korostua uudelleen, kun ihmiset alkavat jättämään Facebookin taakseen. Rollin nettisivuja ei ole tietoisesti koskaan ajettu alas, mutta toimintamme on kuitenkin erittäin pientä. Aktiivisia jäseniä Rolli-kahveilla pyörii aina alle 10, ja isommat larp-projektit ilmoitetaan kuitenkin Facebookissa sekä Suomen larppaajien yhteisessä larp-kalenterissa. Tätä taustaa vasten nettisivujen ylläpitoa ei ole nähty tärkeänä, mikä on toki tiedotuksen laiminlyöntiä meidän osaltamme. Tätä ollaan hiljalleen paikkaamassa.

Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia teillä on?

Kunhan juhlavuodesta selvitään, ehditään ryhtyä selvittelemään tarkemmin. Larp-tapahtumia on järjestetty tässä viime vuodet suunnilleen yksi vuodessa, mikä on tavoittelemisen arvoinen tahti näin pienelle tekijämäärälle.

Be First to Comment

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.