Press "Enter" to skip to content

Haastattelussa: Mannun Vartijat

Roolipelitiedotuksen haastateltaviksi ovat perinteisesti päätyneet roolipelituotteiden julkaisijat, koska peliteksteillä on pöytäroolipelaamisessa iso merkitys. Skenessä on kuitenkin monia muitakin tärkeitä toimijoita, kuten erilaiset roolipeliyhdistykset. Niinpä tällä kertaa vuoroon valikoitui 22-vuotias joensuulainen Mannun Vartijat -larppiyhdistys. Vastaukset laati yhdistyksen viestintävastaavana toimiva Anne-Marie Juntunen.

Mitä kaikkea toimintaa Mannun Vartijat järjesti vuonna 2017?

Mannun Vartijat ry:n tärkein ja näkyvin toimintamuoto on miittien järjestäminen. Miitit ovat helpoin ja matalakynnyksisin keino mahdollisille uusille harrastajille tutustua lajiin ja Joensuun aktiiveihin sekä pelinjärjestäjiin. Vuonna 2017 järjestettiin perinteisten, joka toinen viikko pidettävien miittien lisäksi läpi yön jatkuvia larppi- ja ropemiittejä, joissa keskityttiin erityisesti tarjoamaan kävijöille useita ja vaihtelevia mahdollisuuksia osallistua peleihin.

Miittien lisäksi Mannun Vartijat tukee joensuulaisia larpinjärjestäjiä (joista valtaosa on Mannun Vartijoiden jäseniä) auttamalla näitä rahallisesti ja käytännön tasolla pelinjärjestämisessä. Vuonna 2017 Mannun Vartijat oli mukana viiden Joensuun alueella pelatun larpin tekemisessä. Joulukuussa järjestettiin perinteinen yhdistyksen gaala, jossa muisteltiin kulunutta vuotta ja palkittiin ansioituneita aktiiveja. Oman ohjelmansa lisäksi Mannun Vartijat oli mukana Joensuun seudun kirjastojen pelipäivillä. Yhdistyksen jäseniä vieraili kesällä myös keskiaikatapahtumissa elävöittäjinä.

Mannun Vartijat on perustettu vuonna 1996, eli yli 20 vuotta sitten. Miten toiminta muuttunut vuosien saatossa?

Yhdistyksen jäsenistön keski-ikä on noussut parin vuosikymmenen aikana. Sen myötä etenkin larppien järjestäminen on muuttunut tietyllä tapaa järjestäytyneemmäksi. Aiemmin tendenssi oli ehkä enemmänkin se, että järjestettiin pienemmällä vaivalla kevyempiä pelejä. Nykyään peleistä rakennetaan kokonaisvaltaisempia kokonaisuuksia, esimerkiksi kampanjoiden muodossa: pelimaailmaan tehdään aiempaa huomattavasti enemmän materiaalia kuin ennen, myös sellaista syventävää, joka ei varsinaisesti peleihin liity. Osallistujien keski-iän noustua peleihin on myös tullut aiempaa rankempia ja syvempiä teemoja. Mannun Vartijat pyrkii järjestämään myös kaikenikäisille sopivia pelejä, mutta silti ehkä nykyään alkuaikoja useampi peli on K-18 juuri teemojen vuoksi.

Vuoden 2015 Amnesia-nimisessä scifi-larpissa hahmojen taustat ja tilanne selvisivät pelaajille vasta vähitellen pelin edetessä.

Joensuu on yliopistokaupunki. Onko Mannun Vartijat opiskelijoiden yhdistys vai onko jäsenkunta kirjavampi joukko eri-ikäisiä ja erilaisessa elämäntilanteessa olevia ihmisiä?

Iso osa Mannun jäsenistöstä on opiskelijoita, ja juuri opiskelijoille yhdistys suuntaakin paljon toimintansa mainostusta. Esimerkiksi tänä vuonna hallituksella on tarkoitus kohdistaa toiminnan esittely nimenomaan yliopistolle, kun aiempina vuosina olemme vierailleet yläkouluilla ja lukioissa. Yhdistys ei kuitenkaan identifioi itseään pelkästään opiskelijajärjestöksi, sillä jäsenistöön kuuluu hyvin laaja-alaisesti eri ikäisiä, erilaisessa elämäntilanteessa olevia ja muutenkin erilaisista lähtökohdista tulevia harrastajia.

Yhdistyksenne eräs perustoiminto on miittien järjestäminen. Mitä niissä tehdään, paljonko niissä käy väkeä ja onko kävijöissä vaihtuvuutta vai onko kyseessä tietty vakioporukka?

Miitit ovat joka toinen viikko (ks. päivämäärät Mannun Vartijoiden FB-sivuilta) Karsikon nuorisotalolla järjestettävä vapaamuotoinen kokoontuminen, jonne sekä jäsenistö että kaikki roolipeleistä ja larppaamisesta kiinnostuneet voivat tulla viettämään aikaa, tutustumaan muihin harrastajiin sekä lajiin. Iso osa miiteissä kävijöistä on aktiiviharrastajia, jotka vierailevat lähes jokaisessa miitissä, mutta uusia kävijöitäkin on säännöllisesti. Osa käy kerran, monet tulevat toistekin. Jotkut käyvät pelkästään miiteissä, mutta eivät osallistu esimerkiksi larppeihin. Miittien osallistujien ikähaitari on laaja. Nuorimmat kävijät ovat vanhempien seurassa tulevia alakoululaisia, vanhimmat nelikymppisiä. Miittien kävijämäärä vaihtelee vajaasta viidestätoista reiluun kolmeenkymmeneen.

Lähes joka miitissä pelataan ainakin yhtä roolipeliä. Yleensä pelinjohtaja ilmoittaa pelautusaikeistaan etukäteen Facebookissa, ja halukkaat voivat ilmoittaa osallistumisestaan. Miiteissä pelattavat roolipelit ovat kevyitä, aloittelijaystävällisiä pelejä, jotka eivät vaadi suurta etukäteisvalmistautumista tai aiempaa kokemusta roolipeleistä. Kuka tahansa voi tulla miittiin vetämään roolipeliä. Yleensä kuitenkin samat pelinjohtajat peluuttavat pelejä miiteistä toiseen. Tänä vuonna hallitus nimesi keskuudestaan myös roolipelivastaavan, jonka tehtävänä on huolehtia, että miiteissä on aina ensikertalaisille sopivia roolipelejä tarjolla, ja joka on lisäksi aina valmiina esittelemään roolipelaamista miiteissä vieraileville uusille harrastajille.

Roolipelien lisäksi miiteissä voi pelata erilaisia lauta- ja figupelejä. Silloin tällöin joku peluuttaa miitissä myös lyhyen, kevyen larpin. Osa miiteissä kävijöistä ei kuitenkaan pelaa mitään; miitteihin voi vapaasti tulla myös viettämään aikaa, tapaamaan ystäviä tai keskustelemaan lajista. Kerran vuodessa järjestetään larppimiitti, jolloin keskitytään kokoamaan ohjelmistoon nimenomaan larppeja. Samoin kerran vuodessa teemana on roolipelit, jolloin erilaisia roolipelivaihtoehtoja on tarjolla tavallistakin enemmän. Lisäksi kahdesti vuodessa järjestetään yömiitti, jolloin pelailua voi jatkaa halutessaan läpi yön. Tänä vuonna hallituksen pyrkimyksenä on kehittää miittien ohjelmistoa yhä monipuolisemmaksi ja järjestää työpajoja tai puheohjelmaa.

Monet yhdistykset ovat kamppailleet vastuuhenkilöiden löytämisen kanssa. Miten teiltä on onnistunut uusien henkilöiden saaminen tapahtumajärjestäjiksi ja hallitusvastuuseen?

Hallituksessa on istunut samoja henkilöitä useana vuonna, mutta toisaalta joka vuosi osa on vaihtunutkin. Samoin larpinjärjestäjissä on sellaisia, jotka ovat vuodesta toiseen aktiivisia. Vaihtuvuutta kuitenkin on koko ajan, joka vuosi tulee uusia larpinkirjoittajia, eikä vastuutehtävien hoitajien löytäminenkään ole ollut ongelma.

Olitte mukana Peliviikolla järjestämässä pelipäiviä Enon ja Joensuun kirjastoissa. Miten paljon peliohjelmanne herätti yleisön kiinnostusta?

Enon kirjastossa oli jokseenkin hiljaista, sillä sää ja esittelymme ajankohta ei ehkä ollut kaikkein otollisin. Paikalla kävi kuitenkin useampia nuoria, jotka olivat kiinnostuneita toiminnastamme. Joensuun kirjastossa väkeä oli hieman enemmän. Tilat eivät kuitenkaan varsinaisesti sopineet pelauttamiseen tai varsinaisen roolipelaamisen esittelyyn, joten tavoitteemme oli lähtökohtaisestikin lähinnä kertoa mahdollisuuksista osallistua toimintaamme.

Mannun Vartijat tunnetaan eritoten larppiyhdistyksenä. Millainen on Joensuun larp-skene ja mitä omaleimaista on Mannun vartijoiden larpeissa?

Mannun Vartijat tunnetaan rentona ja ystävällisenä yhdistyksenä. Teemme harrastusta rennolla asenteella, ja mukaamme on helppo tulla ilman sen suurempaa kokemusta roolipelaamisesta. Otamme muualta tulevat pelaajat avosylin vastaan ja pyrimme tekemään heidän olonsa kotoisaksi seurassamme. (Sivuhuomautuksena mainittakoon, että itsekin ulkopaikkakuntalaisena ihastuin aikanani ensimmäistä kertaa Joensuuhun pelaamaan lähtiessäni juuri porukan välittömään asenteeseen, joka sai minut tuntemaan oloni todella tervetulleeksi. Sen vuoksi minun on erittäin luontevaa identifioitua juuri Joensuun larppaajaksi, vaikka en koskaan ole siellä asunutkaan.) Toimintamme ei myöskään jää vain Pohjois-Karjalan piiriin: teemme yhteistyötä muiden kaupunkien larp-yhdistysten kanssa ja käymme muun muassa pelaamassa, elävöittämässä historiaa ja osallistumassa skenen tapahtumiin pitkin Suomea.

[Kannattaa myös lukea hiljattain Lokissa julkaistu artikkeli Rannalla hirveän joen, jossa ulkopaikkakuntalainen kertoo larpista ja omasta pelikokemuksestaan. -Toim. huom.]

Teillä on kokemusta aloittelijaystävällisten larppien tekemisestä. Millainen on hyvä aloittelijoille suunnattu larppi?

Aloittelijaystävällisessä larpissa omaksuttavaa asiaa ei ole liikaa, esimerkiksi maailmankuvauksen määrässä. Käytetyt metatekniikat pidetään mahdollisimman yksinkertaisina. Juonet ovat sellaisia, että ne tarjoavat pelattavaa monenlaiselle pelaajalle: on sekä ongelmanratkaisuun ja tekemiseen painottuvia juonia että sellaisia, jotka sallivat vapaampaa fiilistelyä ja kevyempää sivustaseuraamista. Aloittelijat ja etenkään ensikertalaiset eivät aina osaa vielä eritellä sitä, millaisten juonten pelaamisesta nauttivat, ja siksi heille pyritään tarjoamaan pelattavaksi sellaisia juonia, joiden pelaamisen intensiteettitason he voivat itse päättää sen mukaan, mikä tuntuu mukavalta, sen sijaan että heidät ”pakotettaisiin” mukaan nopeatempoisiin tai muuten intensiivisiin tapahtumiin. Yleensä aloittelijat myös roolitetaan niin, että heillä on pelissä ympärillään kokeneita pelaajia, jotka voivat tarvittaessa kannustaa ja viedä heidän peliään eteenpäin.

Tänä vuonna hallitus on nimennyt keskuudestaan larp-vastaavat, joiden vastuualueeseen kuuluu paitsi miittilarppien organisointi, myös larppaajien opastaminen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että larppivastaavat auttavat erityisesti uusia larpinjärjestäjiä käytännönasioiden hoitamisessa ja opastavat larpinteossa. Lisäksi he voivat avustaa ensikertalaisia pelaajia, vastata heidän kysymyksiinsä larppaamisesta tai auttaa esimerkiksi hahmon omaksumisessa ja syventämisessä sekä proppien hankinnassa. Tavoitteena on tehdä tällä tavoin larppaamisen kokeilemisesta vielä helpompaa asiasta kiinnostuneille.

Esimerkiksi vuonna 2016 pelattu 7th Sea: Seikkailun alku -larp oli tehty aloittelijaystävälliseksi.

Mainitsette verkkosivuillanne yhdeksi yhteistyökumppaniksenne Todellisuuspakolaiset. Millaista yhteistyötä olette tehneet toisten larppiyhdistysten kanssa?

Olemme auttaneet yhdessä toisiamme järjestämään useita pelejä parin vuoden ajan. Todellisuuspakolaiset ovat käyneet Mannun järjestämissä peleissä muun muassa esittämässä avustajien rooleja, rakentamassa esitystekniikkaa sekä toimimassa käytännön avustajina, kuten lavastajina ja muonittajina. Vastaavasti me mantulaiset olemme käyneet Hämeenlinnassa esiintymässä Todellisuuspakolaisten apuna Hämeen linnan tapahtumissa sekä elävöittämässä heidän kanssaan historiaa Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoilla.

Millaisia yhdistyksen toimintaan liittyviä tulevaisuudensuunnitelmia teillä on?

Tänä vuonna Mannun Vartijat pyrkii aiempaa laajempaan yhteistyöhön muiden tahojen kanssa paitsi paikallisesti, myös laajemmassa mittakaavassa. Tämä tarkoittaa sitä, että pyrimme esimerkiksi järjestämään yhteisiä tapahtumia muiden samaa aihepiiriä sivuavien tahojen kanssa, esimerkiksi historiallisen miekkailun tai animen harrastajien kanssa. Toimintaamme on perinteisesti ollut tukemassa myös useat yritykset, esimerkiksi Bard & Jester ja Sotakone Miniatures. Tulevaisuudessa toivomme vastaavaa yhteistyötä entistä useamman tahon kanssa.

Yhteistyötä Todellisuuspakolaisten kanssa pyritään kehittämään ja lisäämään edelleen, ja toivomme samanlaista yhteen hiileen puhaltamista myös muiden kaupunkien yhdistysten kanssa. Vuoden mittaan olemme näkyvillä myös aiempaa useammissa keskiaikatapahtumissa, joihin olemme jo saaneet kutsuja. Tuttuun tapaan vierailemme isolla joukolla myös Ropeconissa, jossa toivomme saavamme jälleen lisää näkyvyyttä yhdistyksellemme. Tarkoituksemme on aloittaa lisäksi vapaamuotoiset bofferiharjoitukset, minkä suhteen keskustelemme parhaillaan yhteistyöstä alan osaajien kanssa. Lisäksi neuvottelemme Fantasiapelien kanssa mahdollisuudesta, että Mannun Vartijat alkaisi uuden ropevastaavan johdolla vetämään roolipelejä säännöllisesti Fantasiapelien tiloissa.

Tällä tavoin toteutamme tärkeimpiä tulevaisuudensuunnitelmiamme, eli tehdä Mannun Vartijoista entistä aktiivisempi ja näkyvämpi osa koko Suomen laajuista harrastajapiiriä sekä olla helposti löydettävissä ja ennen kaikkea helposti lähestyttävissä mahdollisille uusille harrastajille.

Be First to Comment

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.