Tuomas Kuusniemi rupesi hiljan tekemään Ropehiiren kolo -nimistä videoblogia, johon on ensimmäisen kuukauden aikana kertynyt seitsemän jaksoa. Kyseessä ei kuitenkaan ole Kuusniemen ensimmäinen roolipeliaiheinen projekti. Utelin videoblogin tekemisen lisäksi myös oululaisen roolipeliskenen tilasta.
Posts published in “Haastattelu”
Haastattelut, paneelikeskustelut ja vastaavat
Rovaniemi on tiettävästi Suomen pohjoisin paikkakunta, josta löytyy järjestäytynyttä roolipelitoimintaa. Rolli eli Rovaniemen liveroolipelaajat viettää tänä vuonna 10-vuotissynttäreitään, joten oli sopiva hetki kysyä, miltä skene näyttää napapiirin tuntumassa. Yhdistyksen rahastonhoitaja Virva Vuopala vastaili.
Adventurers of the North – Kalevala Heroes eli tuttavallisemmin ANKH oli toinen suomalainen roolipeli. Siinä missä Risto Hiedan Miekka ja Magia oli omakustannejulkaisu, ANKH:n julkaisija oli Nelospelit (nyk. Tactic).
ANKH:n julkaisusta tulee tänä vuonna kuluneeksi 30 vuotta, joten lienee korkea aika antaa puheenvuoro pelisuunnittelija Janhuselle.

Kuva: Wikipedia / Petri Hiltunen
Vuodesta ei ole eletty vielä neljännestäkään, ja taas saa uutisoida kotimaisesta roolipelijulkaisusta. Tällä kertaa kyseessä on Pekka Rihkon tekemä The Beseeching Parliament, seikkailu Dungeons & Dragons -peliin (tai vastaavaan fantasiaseikkailuun).
Esittelen skenaarion lyhyesti ja haastattelin myös Rihkoa itseään, niin että saatte lukea roolipeliseikkailun tekemisestä ja tekijän tulevista suunnitelmista.
Roolipelitiedotuksen haastateltaviksi ovat perinteisesti päätyneet roolipelituotteiden julkaisijat, koska peliteksteillä on pöytäroolipelaamisessa iso merkitys. Skenessä on kuitenkin monia muitakin tärkeitä toimijoita, kuten erilaiset roolipeliyhdistykset. Niinpä tällä kertaa vuoroon valikoitui 22-vuotias joensuulainen Mannun Vartijat -larppiyhdistys. Vastaukset laati yhdistyksen viestintävastaavana toimiva Anne-Marie Juntunen.