Press "Enter" to skip to content

Blogaushaaste: Suomen ropeskene tänään ja huomenna

Ropeskenen yhtenäisyys syntyy osaltaan yhteisistä puheenaiheista. Yhteisiä blogausaiheita ei blogosfäärissämme ole liikaa, joten pistin liikkeelle idean kotimaisen roolipeliskenen tilasta kirjoittamisesta. Lähestyin aluksi muutamia aktiivisia roolipeliblogaajia ja sainkin heidät jakamaan mielenkiintoisia näkemyksiään. Nyt haastan teidät muutkin roolipeliblogaajat mukaan kertomaan oman mielipiteenne yhteisestä aiheesta.

Savumerkkejä roolipelikulttuurin saaristosta

Suomalainen roolipelikulttuurimme on aina ollut pirstaleista – parhaimmillaan naapureissa kokoontuvat peliporukat eivät ole tienneet toisistaan. Kenelläkään ei ole lintuperspektiiviä, josta voisi vakuuttavasti todeta, että tältä se suomalainen roolipelaaminen oikeasti näyttää. Meillähän ei ole vahvaa faktatietoa juuri mistään: ei harrastajamäärästä, roolipelien menekistä tai pelatuista peleistä.

Jotta pääsisimme edes vähän lähemmäs totuutta, tarvitaan useita eri näkökulmia. Blogaajajoukkomme monenkirjavuus on tässä suhteessa vahvuus. Perinteiset pöytäpelaajien, larppaajien, foorumipelaajien, tapahtumajärjestäjien, pelisuunnittelijoiden, yhdistysaktiivien ja muiden blogaajien erilaisten näkökulmien kautta voimme päästä lähemmäs kokonaisnäkemystä. Miltä kotimainen roolipelikulttuuri näyttää? Millaisia paikallisia roolipeliskenejä Suomesta löytyy? Mitä omalle roolipeliharrastuksellesi kuuluu? Nykyhetken kuulumisten lisäksi olen myös kiinnostunut skeneen kohdistuvista odotuksista. Mihin suuntaan toivoisit suomalaisen/paikallisen/oman roolipelaamisen kehittyvän? Millainen skenen pitäisi olla vuonna 2015?

Ensimmäiset vastaukset ovat jo luettavissa, järjestyksessä vanhimmasta tuoreimpaan:

  • Kotimaisen roolipeliskenen tilasta: kirjoitin itse katsauksen kotimaiseen roolipelihistoriaan pelijulkaisujen valossa ja nykyhetken mediasuosiosta
  • Mihin olemme menossa: Jonas Mustonen huomioi, että viime vuosina skenessä on opittu tulemaan paremmin toimeen toisten kanssa
  • Where do we go from here: Heidi Westerlund kertoo kotimaisen larppiskenen osalta, että tuotantoarvot ovat parantuneet ja pohjoismaisen larppaamisen sanasto vähitellen käynyt tutuksi kotimaisessakin skenessä
  • Status Update: Samuli Raninen kuvaa oululaisen ropeskenen nykynäkymiä ja toivoo tulevaisuuden tuovan innovatiivisempia pelejä
  • Roolipelien tila vuonna 2014, osa 1: Ilmari ja Niklas kirjoittivat blogauksensa vuoropuhelun muotoon ja pohtivat skenen pirstaleisuutta ja roolipelaamisen antia muihin pelityyppeihin verrattuna
  • Kotimaisen roolipeliskenen tilasta: Nörttityttöjen väki kertoi kukin oman harrastamisensa nykytilanteesta ja vähän niistä tulevaisuuden toiveistakin
  • The State of the Scene: Jukka Särkijärvi käy läpi pelitapahtumat, julkaisuvolyymit ja harrastajien aktiivisuuden ja toteaa, että hyvältä näyttää

Sinun vuorosi, mitä teet?

Edellä listatut blogaukset ovat toivottavasti vain ensimmäiset, joissa tätä aihetta käsitellään. Tiedän, että teitä blogaajia on monta, joten tarttukaahan toimeen ja kirjoittakaa oma näkemyksenne. Osallistua voi myös toisella tapaa: blogien kommentointi on harvinaista mutta sitäkin odotetumpaa. Käyhän kommentoimassa ainakin yhtä blogausta ja kertomassa mistä olet samaa ja mistä eri mieltä. Skene elää keskustelusta.

3 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.