Press "Enter" to skip to content

Roolipelivuosi 2013

Edellisvuosilta tuttuun tapaan (vuosi 2012 ja 2011) summaan tälläkin kertaa roolipeliskenen tapahtumia väistyneen vuoden osalta. Lyhyesti sanottuna roolipeliskenen noususuhdanne jatkuu.

Sammakkomies tietää

Veikkasin vuoden alussa, että tämä vuosi jää mieliin erilaisten tapahtumien juhlavuotena, pelijulkaisuja tulee lisää ja viime vuonna alkaneiden ilmiöiden veri punnitaan. Enteet pitivät aika pitkälle paikkaansa, mutta odottamattomuuksiakin tapahtui.

30. Maracon, 20. Ropecon, – maineikkaita saavutuksia. En itse ehtinyt vierailemaan näissä mainituista coneissa joten olen kuulopuheiden varassa. Sitä kautta en ole kuullut, että juhlavuosi olisi näkynyt erityisen järisyttävällä tavalla. Ropeconissa kävijämäärä nousi viime vuodesta (tänä vuonna 3600), mutta ei silti rikkonut vuoden 2007 kävijäennätystä (3900 henkeä). Ehkä tapahtuman juhlavuosi ei ole erityisen kummoinen juttu sen paremmin järjestäjille kuin osallistujillekaan. Vapaaehtoispohjalta järjestättävät tapahtumat ovat saavutuksia jo itsessään: olisi ylimaallista ponnistelua järjestää jotain vielä isompaa juhlavuoden kunniaksi. Juhlatuuli näkyi ehkä enemmän vakioväen keskinäisissä muisteluissa kuin tavallista hulppeammissa ohjelmanumeroissa.

Pelijulkaisujen osalta odotukset täyttyivät ja ylittyivätkin. Ropeconissa julkaistiin neljä uutta itsenäistä roolipeliä (Myrskyn sankarit, Melidian, Lännen maat ja Vihan lapset) ja loppuvuodesta joukkoon liittyi vielä Julenius-arkiston tutkijat sekä Ville Vuorelan kevytversio Crimson Rovers -pelistään. Näiden lisäksi Kalikos julkaisi Robin D. Lawsin HeroQuest-pelin suomeksi. Lisäosia puolestaan sateli Bliaroniin (maagikoulu Bambukoto) ja Melidianiin (skenaario Älä kuole Halnissa). Erikoisasemassa on Lohikäärmeliitto, joka on eräänlainen Dungeons & Dragons -lisäosa: teos tarjoaa näkemyksen D&D:n pelaamisesta, mutta ei sisällytä kaikkia pelaamiseen tarvittavia sääntöjä. Siihen päälle vielä James Raggin D&D-julkaisut eli (ainakin) Fuck For Satan, Seclusion of the Orphone, Qelong, Gingerbread Princess, Dungeon of the Unknown ja Better Than Any Man, niin meillä on koossa kaikkiaan 15 roolipelijulkaisua!

Tämä julkaisuvyöry lyö laudalta vuoden 2011 tuloksen ja asettaa uuden ennätyksen. Hyvää ja hienoa tässä on vielä se, että mukana on jälleen uusia julkaisijoita (Ville Laakkosen Melidian ja Nestori Lehtosen Lohikäärmeliitto) ja hiljaiseloa viettäneiden vanhojen konkarien julkaisuja (Mike Pohjolan Myrskyn sankarit, Ville Vuorelan Crimson Rovers, Risto Hiedan Lännen maat ja Eero Tuovisen Julenius-arkiston tutkijat). Seuraavassa vielä julkaisut kätevästi ja kootusti kotisivulinkityksineen:

– Mike Pohjola: Myrskyn sankarit (lapsille suunnattu fantasiaroolipeli)
– Risto Hieta: Lännen maat (tarinapeli egyptiläisen mytologian manalan matkaajista)
– Ville Laakkonen: Melidian (fantasiaroolipeli haltioista)
– Myrrysmiehet: Vihan lapset (synkkä scifi-roolipeli avaruusolentojen valloittamasta Suomesta)
– Eero Tuovinen: Julenius-arkiston tutkijat (eloroolipeli kansanperinteen tutkijoista)
– Ville Vuorela: Crimson Rovers (scifi-roolipeli Marsin uudisraivaajista)
– Robin D. Laws: HeroQuest, suom. Kalikos-seura (geneerinen sääntöjärjestelmä Glorantha-pelaamiseen)
– Nestori Lehtonen: Lohikäärmeliitto (pelityyliopas D&D-roolipeliin)
– Sami Koponen: Bambukoto (velhokoulu lähdemateriaaliksi Bliaron-roolipeliin)
– Ville Laakkonen: Älä kuole Halnissa (skenaario Melidian-roolipeliin)
– James Raggi (pääosin julkaisijana): Fuck For Satan (skenaario), Better than Any Man (skenaario), Qelong (Kenneth Hiten skenaario), Gingerbread Princess (Zzarchov Kowolskin skenaario), Dungeon of the Unknown (Geoffrey McKinneyn lähdemateriaalia) ja Seclusion of the Orphone (Vincent Bakerin lähdemateriaalia)

Tämä vuosi osoitti myös, etteivät kaikki uudet kulttuuri-ilmöt kestä aikaa. Joukkorahoituksen kentällä Mike Pohjola teki hyvän tuloksen Myrskyn sankareilla. James Raggikin on käärinyt joukoilla rahaa, jos kohta monet lupaukset odottavat yhä täyttymistään; Raggin kesän 2012 neljästä joukkorahoitetusta skenaariosta edelleen kolme odottaa julkaisua. Sen sijaan Tuomas Suontakan Rock’n Loud RPG ja Games & Tales -firman lautapeli Salvage Team jäivät kauas tavoitteistaan. Joukkorahoituksen onnistuminen ei siis ole itsestäänselvää, vaikka kansainvälisellä areenalla joukkorahoitus vetikin menestyksekkään vuoden (ks. alempana).

Toinen kiirastuleen joutunut ropeskenen kulttuuri-ilmiö oli kotimainen roolipelijournalismi, joka tällä hetkellä elää blogien kautta. Roolipeliblogi Loki ei pystynyt kuluneena vuonna ylläpitämään toissavuoden (so. 2012) syksyn aloitusvaiheen kuukausittaista julkaisutahtiaan. Mutta vaikka julkaisutahti hidastuikin, niin Loki onnistui saamaan riveihinsä uusia kirjoittajia ja näin lunastamaan odotukset skenen yleisblogista. Juttujen kirjo on Lokissa ollut edelleen laajaa, joten kaikkiaan voidaan sanoa, että Loki selvitti ensimmäisen vuotensa menestyksellä. Toivotaan Lokille lisää samanlaisia vuosia! Samalla tavalla Roolipelitiedotus onnistui nousemaan kuopasta, johon se toissavuoden keväällä notkahti ilman päätoimittajaa. Kuluneena vuonna artikkeleita julkaistiin enemmän ja (WordPressin ilmoittamat) lukijamäärät palautuivat melkein vuoden 2011 tasolle. Sen sijaan Majatalon blogi ei ole kestänyt kisassa yhtä hyvin. Senkin osalta alkuvuosi näytti hyvältä, mutta maaliskuun jälkeen blogiin ei ole tullut enää yhtään uutta päivitystä. Toivottavasti Majatalon blogi tuosta kuitenkin vielä virkoaa tai innokkaat tekijät löytävät tiensä Lokin tai Roolipelitiedotuksen toimituskuntien riveihin.

Suurta yleisöä kiinnostaa

Myrskyn sankarit rahoitettiin alunperin joukkorahoituksella. Sittemmin Mike Pohjola onnistui saamaan lautapelipuolelta tunnetun Tacticin pelinsä julkaisijaksi, mikä mahdollisti kirjakauppalevityksen. Näin siis Herran vuonna 2013 roolipelit ovat palanneet kirjakauppojen hyllyihin noin kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen! Myrskyn sankarit on siten saanut paljon huomiota mediassa; Pohjola oli mm. haastateltavana Yleisradion Kultakuume-ohjelmassa.

Myrskyn sankarit ei kuitenkaan ole ainoa asia, joka on nostanut roolipelaamisen uutisotsikoihin. Poriin nousi larppikylä, Tampereen seurakunnat järjestävät rippikoulun roolipeliharrastuksen ympärille ja Pirkanmaalla järjestettiin palestinalaislarppi Halat Hisar. Näiden lisäksi monet tahot ovat myös järjestäneet suurelle yleisölle mahdollisuuden päästä pelaamaan. Turun ja Helsingin Roolipelitehtaiden lisäksi ahkerina ovat olleet Max Wikström ja Saku Tuominen, jotka järjestivät lapsille suunnattuja roolipeli-iltoja Espoossa lelumuseon tiloissa. Unohtaa ei sovi myöskään Otavan Opistoa, joka järjesti tänä vuonna pedagogisen roolipelin kirjoittamiskilpailun ja muutenkin koonnut pedaroolipelejä ylläpitämälleen Forge & Illusion -verkkosivulle.

Maailmalla internet on roolipelaajan kaveri

En ole itse ehtinyt tänä vuonna juurikaan seuraamaan kansainvälisen roolipeliskenen tapahtumia. Niinpä käännyn jälleen luottomies Shannon Appelclinen puoleen, joka kirjoittaa yhteenvedon RPG.netin blogiinsa. Hänen mukaansa tämän vuoden juttuja ovat Wizards of the Coastin päätös tuoda vanhat D&D-teokset takaisin myyntiin kalliina uudelleenjulkaisuina ja halpoina PDF-versioina. Hän listaa myös Kickstarter-menestyksiä, joita on tänä vuonna tuplasti viime vuoteen verrattuna. Ylipäänsä PDF-myynnistä näyttää tulleen keskeinen roolipelien myyntiväylä eikä uusimpia pelejä välttämättä enää edes löydä tavallisista kivijalkapelikaupoista. Kaikkiaan Appelcline näkee, että monella eri firmalla ja pelillä meni tänä vuonna hyvin, mikä antaa toivoa roolipeliskenen monipuolisen tulevaisuuden suhteen. Ilmeisesti roolipeliskenen tuho ei ole vielä(kään) ihan nurkan takana.

6 Comments

  1. Nuurori Nuurori 03.01.2014

    HERRA ei katso suopeasti Lohikäärmeliiton listastaan unohtanutta toimittajaa, vaikka tämä miten vetoaisi tietämättömyyteensä sen merkityksellisyydestä osana suomalaista roolipelimaisemaa! 😉

    • Sami Koponen Sami Koponen Post author | 04.01.2014

      Todenperään, pitääpä lisätä se tuonne listaan! Lohikäärmeliittohan on tärkeä julkaisu, koska se paitsi kohottaa uusien julkaisujen ennätyslukemaa, niin edustaa myös uuden kirjoittajan julkaisua.

  2. trolli-olli trolli-olli 22.01.2014

    On hiukka harhaanjohtavaa kuvailla HQ2:sta geneeriseksi järjestelmäksi Glorantha-pelaamiseen. Toki se on tarkoitettu myös Glorantha-pelaamiseen, mutta myös supersankareihin, pulppiin ja vaikkapa noir-fantasiaan.

    • Sami Koponen Sami Koponen Post author | 25.01.2014

      Mjoo, tuossa luonnehdinnassani on tosiaan oikaistu mutkissa.

      HQ2 on toki lähtökohtaisesti geneerinen järjestelmä, jolla voi pelata “mitä tahansa”. Käytännössä kirjan loppuun on kuitenkin lyhyesti kuvattu nimenomaan Glorantha-pelaamisen yksityiskohtia. Lisäksi suomennoksen julkaissut Kalikos-seura on viehtynyt fantasiamaailma Gloranthaan. Jos siis lisää HQ2-sarjan suomennoksia nähdään, niin ne ovat nimenomaan Gloranthaa käsitteleviä.

Leave a Reply to Sami Koponen Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.