Press "Enter" to skip to content

Raggi tuo OSR:n Suomeen

James Raggi on tänä vuonna tosiaan vauhdissa, tuntuu välillä että sillä on yhtä paljon uutisia kuin muilla suomalaisilla pelisuunnittelijoilla yhteensä.

Raggi on nyt julkistanut Ropecon-tuotevalikoimansa, eli sen mitä se aikoo myydä tapahtumassa. Raggihan päätti viettää Ropeconin Kaubamajassa keskittyen uuden pelinsä myymiseen sen sijaan, että panostaisi pelinsä peluuttamiseen. Kaubamaja-hankkeensa tueksi Raggi sitten päätti kerätä myyntipisteeseensä kattavan valikoiman old school -renesanssiin liittyviä tuotteita myös muilta tyylisuuntaa edustavilta kustantajilta. Hanke on varsin kunnianhimoinen, uskon että tämä on ensimmäinen kerta kun joku ottaa asiakseen perustaa näin OSR-erikoistuneen myyntipisteen, vaikka kuinkakin väliaikaisen. Valikoima on lähes täydellinen ainakin näin oman pinnallisen asiantuntemukseni puolesta – mukana ovat muunmuassa normaalin jälleenmyyntiketjun ulkopuolelle levitystekniikkansa vuoksi putoavat fanzinet Fight On! ja Knockspell, joista olen itse ihan innoissani; tarkoitukseni on ollut jo jonkin aikaa hankkia nuo hyllyyni, sen verran kovaa settiä niissä julkaistaan. Ainoat merkittävät puutteet Raggin valikoimassa ovat omaan silmääni varsinaiset retrokloonit ja Carcosa. Jälkimmäinen jäi pois käsittääkseni tuotteen kustannusrakenteen vuoksi (ei jälleenmyyjäalennusta), kun taas nämä OSRIC:t ja vastaavat jäivät tietenkin pois, koska Raggi haluaa myydä omaa uutta peliään Lamentations of the Flame Princess – LotFP kun on tämän skenen tyyliin varsin yhteensopiva muun OSR-kaman kanssa, niin mitäpä sitä muuta kamaa myymään.

(Se on kyllä sääli, että Mazes & Minotaurs ei ole mukana. Nämä kovan ytimen OSR-jäärät eivät nähtävästi diggaa hirveästi pelistä, joka ei suoraan seuraa D&D-konventioita ihan joka asiassa. Olisin itse ollut heti ostamassa Tomb of the Bull Kingiä paperiversiona, jos sellainen nyt ylipäätään on olemassa.)

Joka tapauksessa, tämä on kova kulttuuriliike, juuri sitä settiä jota varten perustimme Arkkikiven viisi vuotta takaperin. Olen itse yrittänyt tehdä tätä täsmälleen samaa OSR-valikoiman kokoamista tässä pari vuotta, mutta vähän tuhkaista se oikeasti on ollut muiden kiireiden ohessa – minulla ei ole noita OSR-kontakteja eikä tietotaitoa valintojen tekemiseen samalla lailla kuin skeneen keskittyvällä Raggilla. Se on saanut sellaisetkin kustantajat myymään itselleen, jotka eivät minulle edes ole halunneet myydä, kun eivät ole edes uskoneet pienen erikoisjälleenmyynnin olemassaoloon.

Tracon-bonus

Kuten tässäkin blogissa on tullut pariin otteeseen esille, Tracon on aivan pirun uskottava roolipelitapahtuma.  Kuulin Raggilta toissapäivänä, että hänkin taipuu mieluummin lähtemään sinne kuin antaa minun vetää OSR:n mainetta lokaan tapahtumaan aikatauluttamallani OSR-luennolla. Käsittääkseni LotFP:n painaminen on edennyt hyvin ja Raggilla on aikaa panostaa viikonlopun verran, joten poimimme sen kyytiin sitten lauantaiaamuna parin viikon päästä kun lähdemme Tampereelle Helsingistä. Viimeisin puhe oli, että pidämme tuon OSR-luentoni yhdessä, kenties jonkinlaisena haastattelumuotoisena kuviona, mutta katsotaan nyt että miten ideat kehittyvät. Hieno show on joka tapauksessa luvassa, varsinkin kun Raggi tulee kanssamme demohuoneeseen: tästä pitäisi itseasiassa kirjoittaa erikseen tarkemmin, mutta viimeisin tietoni on, että luvassa on melkoista roolipelikulttuurin rikkautta, kun samaan huoneeseen tapahtumassa ahdetaan Ironspine, Arkkikivi, Raggi ja vielä tämä Koposen Samin roolipelitiedotus-projekti, jonka yksityiskohdat Sami tietää, muttei kerro. Bonuksena tapahtumassa on vielä mukana suosikkini norjalaisten pelisuunnittelijoiden joukossa Matthijs Holter – ei hassumpaa!

One Comment

  1. Nuurori Nuurori 19.06.2010

    “Se on saanut sellaisetkin kustantajat myymään itselleen, jotka eivät minulle edes ole halunneet myydä”

    Tätä kamaa ei tietenkään saa kuin tiskin alta, ja silloinkin vain jos osuu sitä helpommin, mitä isompi haarniskaluokka on.

    Niin ja tervetuloa vaan Tampereelle. Ens vuonna aletaan toivottavasti jo keskustelemaan siitä, miksi Ropecon täytyy järjestää niin lähellä Traconia 😉

Leave a Reply to Nuurori Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.