Press "Enter" to skip to content

Little Game Chef 2010

Järjestän Graham Walmsleyn ja Jason Morningstarin kanssa Little Game Chef -pelisuunnittelukisaa seuraavien parin viikon mittaan.  Olisi hauskaa saada mukaan myös suomalaisia osanottajia ihan paikallisvärin lisäämiseksi, eli mukaan vain kaikki kiinnostuneet. Kisan aikaraja on 4. päivä heinäkuuta ja mukaan kutsutaan kaikki, joita kiinnostaa heittää kasaan komedia-roolipeli parissa päivässä opiksi, ojennukseksi ja osoitukseksi siitä, miten äijä olet.

Little Game Chef on Grahamin viime vuonna ideoima kisakonsepti, joka ratsastaa pitkälti isoveljensä Iron Game Chef -kisan nostalgialla. Siinä missä IGC on tätä nykyä suureellinen, suuri, outo ja innovatiivinen, LGC keskittyy IGC-tradition varhaisvuosien vahvuuksiin: kohtuullinen osanottajajoukko, teoreettisesti kunnianhimoinen aihe, mielivaltainen tuomarointi ja palaute. Tykkään tämän piirteistä itse kovasti: IGC on kärsinyt mielestäni viime vuosina käytännössä kokeellisuudestaan ja ehkä koostaankin, niin että kisa ei välttämättä toimi ollenkaan, kun sen järjestäjät pyrkivät vuosi vuodelta toinen toistaan monimutkaisempiin sääntöihin ja tavoitteisiin. Lisäksi IGC on menettänyt omasta puolestani yhteisöllisen elementtinsä, kun kisan aihe ei ole enää yhdistävä pelisuunnitteluhaaste, vaan jonkinlainen epämääräinen teema, jos sitäkään.

Little Game Chef ei näistä ongelmista kärsi: viime vuoden kisan aiheena oli immersio, nyt taas aiheena on komedia – molemmat Grahamin ideoita, molemmat oikein toimivia. Sekin on hauskaa, että meillä on kolmepäinen tuomaristo, joka ei pelkää esittää näkemyksiään. Pelit osallistuvat kisaan anonyymisti, joten jokainen voi uskoa, etten vittuile ilkeyttäni, kun arvostelemme pelejä. Kisapeleihin tutustuminen on jännittävää, kun aihe ja sen pelisuunnitteluproblematiikka ovat selkeitä; jokainen osallistuva peli on yksilöllinen näkökulma ja ohjelmajulistus siitä, millaista komediaa suunnittelija hakee tai kaipaa roolipeleiltä.

Kaikkiaan olen taas ihan innoissani tästä uudesta kisasta. Toivottavasti  se houkuttaa ihmisiä osallistumaan. Tiedä vaikka se kisapeli osoittautuisi kestävämmäksikin ideaksi, kun sen kerran panee paperille. Erityisesti vähemmän suunnitelleille harrastajille tällainen leikkimielinen kisailu voi olla hyvä ratkaisu tavoitteiden asettamisen ja päätösten tekemisen puolesta – kisa pakottaa osallistujansa ajattelemaan tavallisten rajojensa ulkopuolelta ja tuottamaan tulosta täydellisyyden etsimisen sijaan.

4 Comments

  1. Antti Lax Antti Lax 22.06.2010

    Tämä kuulostaa juuri siltä mistä tykkäsin ekoissa Game Chefeissä. Tuo yhteisöllisyyden puuttuminen vähän jää harmittamaan, sillä vertaispalaute ja muiden pelien kehittymisen seuraaminen on mulle yksi Gmae Chefien hienoimpia piirteitä.

    Mutta tämähän on Little Game Chef, joten ehkäpä en anna sen häiritä vaan keskityn tekemään hienon pelin 🙂

  2. Jonne Arjoranta Jonne Arjoranta 22.06.2010

    Eivätkö naispuoliset pelisuunnittelijat ole tervetulleita, vai onko heidänkin tarkoitus todistaa “miten äijiä” he ovat?

    • Eero Tuovinen Eero Tuovinen Post author | 22.06.2010

      Juu, todellakin: naiset ovat tervetulleita todistamaan myös, että ovatko riittävän äijiä heittääkseen kasaan jotain kiinnostavaa ja koherenttia parin päivän innovointisyklillä. Käyttämäni käsitteen sukupuolittunut konnotaatio ei ole merkitsevä tässä yhteydessä.

  3. Eero Tuovinen Eero Tuovinen Post author | 22.06.2010

    Yhteisöllisyys on tosiaan yksi näitä pelisuunnittelukisaskenen mielipidetekijöitä, joista porukalla on erilaisia näkemyksiä. Itse diggasin kovasti varhaisten, Forgessa järjestettyjen IGC-kisojen rennosta ja yhteisöllisestä ilmapiiristä, mutta en tehnyt tästä sitä päätelmää, että se on sen kisan asia tai ansio: kun IGC siirtyi pois Forgesta ja se keräsi mainetta, alkaen houkutella väkeä alkuperäisen pienyhteisönsä ulkopuolelta, niin yksi järjestäjäreaktioista oli nimenomaan kaikenlaisen yhteisöllisyyden keinotekoinen rakentaminen ja ylläpitäminen: IGC:lle omistettuja foorumeita, osallistujien jakamista työryhmiin, pakollisia palautesessioita ja kaikenlaisia keinoja on kokeiltu – jotkut toimivat hyvin, toiset kehnommin, mutta itse en ole viitsinyt osallistua IGC:iin viimeisten vuosien mittaan osaltaan juuri siksi, että tämä on kaikki hirmu teennäistä omaan makuuni, eikä itse luova suoritus ole enää pääroolissa kun huomio kiinnittyy kanssakisaajien tukemiseen ja muihin vastaaviin oheistoimintoihin.

    Se on totta, että tuo LGC:n anonymiteetti ja julkisen kehitysprosessin puute ovat ehkä nettotappio tietyllä tapaa, mutta toisaalta tykkään siitä että kisaan osallistumisesta ei tehdä sellaista valtavaa projektia, joka IGC yhä enemmän on – viime vuoden IGC edellytti blogin perustamista ja sitoutumista jonkinlaiseen monivaiheiseen pelinkehitysprosessiin, joka saattaa toki olla hyödyllinen joillekin, mutta toisille se on sitten taas turhaa hakuammuntaa. Lyhyt osallistumisjakso, selkeä missio (kuten tämän vuoden “nyt luomme uusia ratkaisuja komediaan”), fokus uusia ideoita ja funktionaalista suunnittelua kohti, suoraan asiasta puhuva tuomarointi – nämä ovat olleet omissa pelisuunnittelukisakokemuksissani parasta. Viime vuosina olen osallistunut vain näihin vanhaa yksinkertaista reseptiä noudattaviin kisoihin (Ronnies, se härö tuplanoppakuvio, Jonathan Waltonin korppipelikisa, kotimainen kampanjasuunnittelukisa, mitä näitä nyt on ollut) tämän takia. Tuloksena on syntynyt niin omasta kynästäni kuin muiltakin kiinnostavia raakilepelejä, joiden mekaanisia ideoita ja teemoja voi käyttää hakkeena uusiin projekteihin, ja jotka joskus ovat jopa kehityskelpoisia itsessään; tämän enempää on pelisuunnittelukisalta ehkä turha pyytää, enkä itse ole kovin lämmennyt näille viimeisen parin vuoden kritiikeille kisakulttuuria kohtaan – jos onkin totta että suunnittelukisat eivät rohkaise pitkäjänteistä pelitestaamista ja valmiiden tuotteiden tekemistä, niin eipä tämä olekaan kaikki, mistä elämässä ja puutarhanhoidossa voi olla kyse.

    Itse asiassa, tässä linkki viime LGC:n tuloksiin noin omasta näkökulmastani. Olen oikeastaan edelleen varsin tyytyväinen siihen, että kisa onnistui tuottamaan viisikin sellaista peliä, jotka selkeästi innostivat ja inspiroivat itseäni – pelinkehitys vie aikaa, mutta itseäni ei yhtään harmittaisi nähdä vaikkapa Yonder Knightsista loppuun hiottua versiota tässä joku päivä; ylipäätään mikä hyvänsä noista kärkipeleistä olisi riittävän hyvä, että voisin itse ottaa kopin ja juosta projektin maaliin, jos ei olisi muuta tekemistä ja saisin suunnittelijan luvan. Jos tämä uusi kisa onnistuu kanssa tuottamaan sen puoli tusinaa oikeasti innostavaa peliä, niin en pidä tätä ainakaan ajanhukkana.

Leave a Reply to Antti Lax Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.